En ole moneen vuoteen juuri muistanut uniani, mitä niissä on tapahtunut, vaikka olen niitä nähnyt. En vain ole pystynyt palauttamaan niitä mieleen heti herättyänikään, vaikka kuinka olisin halunnut. Unimaailma voi kertoa näkijänsä sieluntilasta jo ennakkoon olennaisia asioita, olin jo lapsena kiinnostunut unista, olen jopa pitänyt unipäiväkirjaa. Viime vuosina sinne on tullut merkintöjä tosi harvoin.

Toissa yönä näin kuitenkin synkän painajaisen, joka tunki mieleen vielä seuraavana päivänäkin. Olen sitä pyöritellyt ja ihmetellyt.

Unessa olin menossa kellariin, olikohan se lapsuuden kotitaloni eteinen, jossa itkin vuolaasti ystävälleni, että hänen pitää tulla sinne kaveriksi, en uskaltaisi kellariin mennä yksin. Lopulta ystäväni lupautui tulemaan kaveriksi sinne. Laskeuduimme kellariin, se oli valtavan suuri hämärä tila, kuin vanha hylätty tehdas, jossa oli sikin sokin pöytiä ja tuolia, aivan kuin sieltä oltaisiin muutettu pois ja hylätty sinne kaikki joutava ylimääräinen tavara, jolle ei ollut enää käyttöä. Se ei muistuttanut kotini kellaria ollenkaan, joka oli pieni ja ahdas. Kellarissa oleskeli kaksi naista, toinen seisoi pöydän takana, minulle jäi epäselväksi, mitä tuo henkilö siinä teki, myikö jotakin ja valmisti jotain vai mitä. Henkilö oli minulle tuttu työpaikaikaltani, en ole kuitenkaan nähnyt häntä pitkään aikaan. Juttelimme siinä, en muista mitä. Katsoin hänen taakseen katon rajassa oleviin suuriin ikkunoihin, joista näki ulos pimeässä kulkevien ihmisten jalkoja. Pelästyin ja huolestuin työkaverini puolesta, miten hän uskaltaa olla tuossa kellarissa, sehän on turvaton paikka, kuka vain voi murtautua sisälle ja tehdä väkivaltaa. Sivummalla kaukana pyöriskeli toinen keski-ikäinen nainen, jäi epäselväksi hänenkin puuhansa, enkä tunnistanut häntä. Ystäväni oli taustalla takana hiljaisena turvamiehenä, eikä puuttunut millään tavoin tekemisiin eikä puheisiin.

Siihen uneni päättyi, en muista muuta siitä. Jäi vain mieleen voimakkaat tunnetilat, itku, pelko ja huoli toisen takia. Jäin ihmettelemään, miksi minun piti mennä tuohon pimeään tehdassalia muistuttavaan kellariin? Itkin, enkä olisi halunnut sinne mennä, yksin en olisi sinne mennytkään. Uniselityksissä talo yleensä kuvaa itseä, kellari on alitajunta, tiedostamaton, näin muistelen unitulkintoja, joita en ole kyllä harrastanut enää vuosiin. Onko alitajuntani iso hylätty tehdas maan alla? Voi hyvinkin olla. Pimeä puoli, varjo. Dostojevski on kirjoittanut ihmisen tiedostamattomasta puolesta kirjankin, jonka yksi suomennos oli Kirjeitä kellarista. Olen yrittänyt tätä kirjaa joskus kalastella itselle, kiinnostuin siitä, kuin luin vuosia sitten jungilaisen psykoanalyytikon ja kirjailijan James Hollisin kirjoja jompaa kumpaa, "Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa" ja "Kenen elämää elät?". Olen lukenut nuo kirjat useampaan kertaan, ja hän mainitsi Dostojevskista niissä jommassa kummassa.

Jos näkisin enneunia, tuo uni voisi olla varoitus, että joku tutuistani on ajautumassa vaikeuksiin, mutta en ole selvännäkijä. Voi se olla varoitus minullekin, että keskityn liikaa elämän synkkiin puoliin: ÄLÄ MEE SINNE KELLARIIN, JOS ET HALUA! MITÄ HEMMETTIÄ TEET SIELLÄ?! Mutta parhaimmillaan se voi tarkoittaa, että minulla on suuri käyttämätön reservi alitajunnassa, jossa varmaan on hyvääkin, kaksi toimetonta turhautunutta naista valmiina töihin.

 

Onpa ollut taas kaikin puolin rankka vuosi selätettävänä! Jäävätköhän nämä vuodet 2020-luvulla historiaan hulluina vuosina, niin poikkeuksellisia ne ovat olleet ulkomaailmassa. On ollut poikkeustilaa, pandemiaa ja sotatilaa jopa meillä Euroopassa. Palattaisiinpa normaaliin pian, olisi harras toive ensi vuodeksi. Meillä on oikeistohallitus, "Konservatiivit lupaavat ainakin paremman menneisyyden", totesi Puhuva Pää joskus Hesarissa...

Alkuvuosi sujui hyvin omassa elämässäni. Olin mukana luovan kirjoittamisen kurssilla kaksi kuukautta, osallistuin siihen aktiivisesti, kun opettaja ja muu ryhmä olivat niin mukavia. Oli kyllä kauhean lahjakkaita kirjoittajia kurssilla, ja itsekin yritin parhaani mukaan kirjoittaa annetuista aiheista. Töissä kaksi väitteli keväällä ja alkukesällä tohtoriksi, ja sain kutsun molempiin karonkkoihin. Keväällä saatiin myös kaksi artikkelia julkaistua hyvissä alan tiedelehdissä.

Kesällä sitten sairastuin bakteeriperäiseen ruusuun ja siitä parannuttua sain palovammoja jalkaan. Onneksi oli kesäloma, sai sairastella rauhassa ja loman jälkeenkin oli töissä vielä rauhallista jonkin aikaa. Loman aikana toipilaana innostuin osallistumaan Helsingin yliopiston tekoälykurssille, jonka suoritin etuajassa ihan hyvällä tuloksella. Pää näytti toimivan, vaikka tunsin olevani henkisesti loppu.

Ruusu ja vyöruusu ovat aina stressinmerkkejä, ihminen on silloin aika lopussa, voimat ovat vähissä. Minulla on ollut ruusu jalassa kaksi kertaa joskus ennenkin peräkkäisinä keväinä, vanhemmat olivat silloin kuolleet vajaan kahden vuoden sisällä, ja sitä ennen autoin paljon isää halvaantuneen äitini hoidossa yhdeksän vuotta. Äiti tarvitsi apua kaikessa. Lisäksi siivosin, hoidin kauppa-asioita, leivoin ja tein ruokaa niin paljon, että sitä riitti pakasteeseenkin. Tein töissä aina ylitöitä, että saatoin olla joka kuukausi yhden tai kahden pitkän viikonlopun kotona vanhempien luona, loma-aikoina enemmän. Vuorottelin siskon ja veljen kanssa vanhempieni auttamisessa. Silloin ei puhuttu mitään etäomaishoitajista. Onneksi olin silloin vielä aika nuori ja jaksoin. Nythän terveydenhuollossa aletaan edellyttää omaisilta enemmän osallistumista ikääntyneiden huolehtimiseen ja hoitamiseen. Isälleni oli paikallinen sairaanhoitaja vain arvostellut omaishoitajuuden alussa, kuinka omaishoitajat eivät ole oikein normaaleja. Hoivakodissa käydessäni katsomassa siellä tätiäni sairaanhoitajat näyttivätkin istuvan siellä enimmäkseen vain lasikopissa seurustelemassa toistensa kanssa. Jos hoivakotiin joutui, se oli nopeaa menoa alaspäin, sieltä tultiin äkkiä vain puupalttoo päällä, saatiin kuulla ja todeta. Niin kävi mm. isän ja äidin naapurissa asuneelle sotaveteraanikaverille, joka joutui hoivaosastolle, kun asunnossa oli kosteusvaurio kylpyhuoneessa ja sitä kuivattiin ja korjattiin. Naapuri ei palannut siihen enää asumaan, hän kuoli rempan aikana.

Lähipiirissäni on vuoden aikana myös sairasteltu vakavammin kuin itse koskaan. Toinen veljeni kuoli sairauskohtaukseen loppuvuodesta, sairasteli sitä ennen seitsemän vuotta. Silti kuolema oli yllätys ja järkytys, veli oli toipunut jo niin hyvään kuntoon. Veli oli vasta 72-vuotias, vanhemmat elivät sentään kumpikin 87-vuotiaksi. Ei sitä tiedä etukäteen, kenellä on milloinkin viimeinen päivä. Elämä hioo ja riisuu ihmistä kaikin tavoin loppua kohden, vain olennainen jää, olen sivusta seurannut ihmisten elonkulkua.

 

Maailman tilanne näyttää synkkenevän entisestään, terroristit kylvävät sotaa ja tuhoa ympärilleen. Lähi-Idässä taas tapahtuu. Muslimien kantaisä on sama kuin juutalaisten, Abraham. Äiti taas oli Abrahamin vaimon Saaran orjatar Hagar. Saara ei tullut raskaaksi, joten hän pyysi Abrahamia ottamaan Hagarin sivuvaimoksi ja toivoi, että Hagar synnyttäisi hänelle lapsen. Niin tapahtui, Hagar tuli raskaaksi. Hagar kuitenkin alkoi halveksia Saaraa, ja kun Abraham ei tehnyt asialle mitään, Saara kuritti Hagaria niin pahoin, että Hagar pakeni autiomaahan. Siellä Herran enkeli ilmestyi puhumaan Hagarille ja pyysi häntä palaamaan Saaran luokse ja sanoi: "Minä teen sinun jälkeläistesi määrän niin suureksi, ettei sitä voi laskea. Sinä olet raskaana, ja kun synnytät pojan, anna hänelle nimeksi Ismael, sillä herra kuuli, kun valitit hätääsi. Poikasi on oleva kuin villiaasi, hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, aina hän on oleva vastakkain kaikkien veljiensä kanssa" (1. Moos. 16:10-12). Myöhemmin Saara tuli yhdeksänkymmenvuotiaana raskaaksi ja synnytti Iisakin, ja Jumalan ja Abrahamin välinen liitto jatkui Iisakin kanssa. Mutta Jumala lupasi siunata myös Ismaelia.

Miten riitaisuus ratkaistaan, kun edes Jumala ei osannut päättää, kenen puolella on saati Abraham? Näin Raamatun mukaan, Koraani saattaa selittää eri tavalla.

Suomessa on jyllännyt lintuinfluenssa, ja vaarassa on yhden elinkeinon, turkistarhauksen, häviäminen meiltä kokonaan, koska sairastuneet minkit voivat kehittää ja tartuttaa tappavan viruksen ihmisiin. Turkistarhoista, joista on löydetty tautia, on pitänyt hävittää kaikki turkiseläimet. Ensin hävitys koski vain minkkejä, mutta nyt on alettu vaatimaan kaikkien saastuneen tarhan eläinten hävitystä. Epidemiana lintuinfluenssa olisi vähintään yhtä vaarallinen kuin korona. Toivottavaa olisikin, että tarhaajat rakentaisivat sellaisia suojia eläimilleen, että linnut eivät pääsisi tarhoihin syömään eläinten rehuja ja tartuttamaan turkiseläimiin lintuinfluenssaa. Suomi ei paini tämän ongelman kanssa yksin, vastaavaa on muuallakin, missä on turkistarhoja. Lintuinfluenssa on alunperin kotoisin sieltä, mistä koronakin: Kiinasta. 

Suomenlahdella on jyrätty kaapeleita ja kaasuputkia rikki, niiden korjaaminen vie kuukausia. Tuhon aiheuttaja vasiten tai tahallaan: Kiina. Voihan se olla vahinkokin, että raskas ankkuri putoaa mereen raapimaan pohjaa kilometri tolkulla, eikä kukaan huomaa.

Se voi olla positiivista, että itänaapuri väläyttelee jo sopimusneuvotteluita toisen osapuolen kanssa, johon se hyökkäsi. Sotaväsymystä tässä on odotettukin, mutta mitkähän ovat ehdot ja kuka ne määrää? Saadaanko täydellistä rauhaa koskaan.Sen sijaan länsinaapuri voi olla kohta myös sotatilassa, jollei ammuskelut ja räjäyttelyt lopu siellä.

Onneksi on tulossa kylmä talvi, jospa se saisi kuumakallet rauhoittumaan edes täällä pohjoisessa! Lunta vaan tupaan!

 

Kesä oli ja meni kaikenlaisten vaivojen kera. Jo keväällä minua vaivasivat voimakkaat allergiaoireet, olen ilmeisesti yliherkistynyt koivulle, joka ei tavallisesti ole aiheuttanut minulle minkäänlaisia oireita. Allergialääkkeet aiheuttivat sivuvaikutuksena päänsärkyä, enkä halunnut pillereitä kovin pitkään syödä. Sitten iski jalkaan ruusu, ja jouduin syömään  kahden viikon voimakkaan antibioottikuurin. Aloinkin pikkuhiljaa toimertua ja tein jo reippaita kahvakuulaharjoituksia pitkästä aikaa. Kunnes keittiössä kotona sattui haaveri: minulla kaatui kiehuvan kuumaa vettä oikean jalan päälle, samalle jalalle, jossa oli ollut ruusu. Vaikka pidin jalkaa kylmässä vedessä heti tapahtuman jälkeen mahdollisimman pitkään, jalkapöydälle ja varpaisiin nousi isoja rakkuloita, joista osa puhkesi. Siinäpä sitä olikin parantelemista, kesti monta viikkoa. Ja pelkäsin aluksi pitkään, että jalkaan iskisi vielä ruusu toisen kerran.

Loma meni siis lähinnä sairastellessa, on ollut pakkolepoa. Loman lopulla innostuin ilmoittautumaan Helsingin yliopiston tekoälykurssille, kun suunnittelin, että käyttäisin tekoälyä inspiraation lähteenä luovaan kirjoittamiseen. Kurssi olikin luulemaani vaativampi, siinä opetettiin mm. miten tekoälyä rakennetaan, mihin se perustuu. Oli paljon tehtäviä, joihin pystyi vastaamaan vain yhden kerran ja tehtävistä piti olla vähintään puolet oikein, että kurssi hyväksyttiin. Stressiähän siitä alkoi pukkaamaan. Silti suoritin kurssin pari viikkoa etuajassa ja tehtävistäkin sain reilusti yli puolet oikein. Nyt on tarkoitus selvittää, miten voisin hyödyntää tekoälyä tilastotieteessä.

Töissä on ollut loman jälkeen onneksi hiljaisempaa kuin keväällä, olen kaivanut vanhoja tietoja tutkimuksista ja siirtänyt niitä toisiin järjestelmiin. Homma on vielä kesken. Se on huolestuttanut, että meillä suunnitellaan uutta seurantatutkimusta aiheeseen, josta viimeksi tehtiin seuranta 10 vuotta sitten. Alkuun ajattelin, että minä ainakaan en halua olla enää mukana, en jaksa, vanha ihminen, tutkimus kestää varmaan useamman vuoden kuten viime kerralla ja se koskee tuhansia ihmisiä. Ahdisti ja olin pakokauhussa. Nyt ajattelen, että katsotaan ja odotellaan, mikä rooli minulla olisi tuossa projektissa. On minulle nimetty jo varahenkilö tilastotöihin, hän on ihan tohtoriksi väitellyt, ei ihan nuori hänkään. Vielä ei ole tarvinnut kuitenkaan turvautua häneen.

Vapaa-ajalla olen aloittanut isomman käsityön pitkästä aikaa, neulon villalangasta ponchoa. Hitaasti se edistyy. Voimaharjoitteluja teen pari kertaa viikossa käsipainoilla tai kahvakuulan kanssa. Minulla tulee terveysalan lehti, jossa on joka numerossa uudet voimaharjoitteluohjeet ja näiden mukaan olen kuntoillut. Kirjoja olen jaksanut lukea vähemmän, tuntuu, etten jaksa keskittyä pitkiin teksteihin. Seuraan vain uutisia ja luen lehtiartikkeleita. Minulla on tai on ollut selviä uupumusoireita pitkin kesää. Kerran olen käynyt työterveyshuollossa puhumassa niistä. Pitää yrittää ottaa rauhallisesti ja vähentää tulevaisuuden huolehtimista, vaikka maailma näyttää uutistulvan mukaan menevän tällä menolla täyttä höyryä kohti helvettiä. Ei ole helppoa kenelläkään. 

Joen kalat puhuivat keskenään:

Jotkut ihmiset sanovat, että meidän elämämme muka on veden varassa. Mutta mitä vesi on? Emmehän me ole milloinkaan nähneet vettä.

Eräät, jotka olivat viisaampia kuin toiset, sanoivat: Olemme kuulleet, että tuolla kaukana meressä elää muuan oppinut kala, joka tietää kaiken. Mennäänpäs hänen luokseen pyytämään, että hän näyttäisi meille veden.

Muutamat lähtivät liikkeelle etsimään merta. Lopulta he löysivät kalan ja kertoivat hänelle etsivänsä merta. Vanha kala kuunteli ja vastasi:

"Miten voisin näyttää teille veden? Tehän liikutte siinä. Te elätte siinä. Te olette lähtöisin vedestä, ja teidän elämänne päättyy veteen. Te elätte vedessä tietämättänne. Kaikki, mikä teitä ympäröi, on vettä."

Kun olemme etsimässä Jumalaa, saamme kuulla: Kaikki on Jumalasta. Kaikki kärsimys on Jumalasta ja kaikki onni. Kaikki, mikä meitä kohtaa, on Jumalasta, ja kaikki vaiva, jolla se on kestettävä, sekin on Jumalasta.

Ei ole mitään, mikä ei olisi Jumalasta. Mitä voisi ollakaan muutoin kuin Jumalassa?

Jörg Zink: Hiljaisuuden rannalla