20170912_urut.jpg

 

Asioita, joista pidän 3/10


Olen koko ikäni lapsesta asti halunnut oppia soittamaan pianoa, mutta meillä ei ollut varaa hankkia pianoa tai ei meillä olisi ollut edes tilaa pianolle. Veljeni soitti kitaraa ja minäkin opettelin soittamaan sillä Ukkoa Nooaa, Hämä-hämä-häkkiä ja Jänis istui maassa, noita helppoja rallatuksia, joita sitä rämpytteli korvakuulolta millä tahansa muullakin soittimella, joka osui käsiin. Koulun alaluokilla minulle ostettiin huilu, sellainen muovinen nokkahuilu, jollaiset kouluunkin oli hankittu, ei se kallis ollut, mutta eipä vienyt tilaakaan. Kyllä minä siihen puhaltelin ja osasin soittaakin, mutta kun ei ollut mitään soiton kursseja tai tunteja eikä kannustajaa tai opettajaa, niin huilu unohtui teini-iässä kiukaan päälle ja siskon poika taisi sen lopulta sitten rikkoa.

Opiskeluaikana ostin itse omilla säästöillä sähköurut, joita aluksi pimputinkin innostuneesti, mutta sekin sitten unohtui ja jäi satunnaiseksi soittaminen sillä. En kuitenkaan luopunut uruista, vaikka moni niitä katseli itselleen. Meinasin myös monta kertaa lahjoittaa urut veljelleni, mutta en sitä kuitenkaan raskinut tehdä, vaikka epäilin vahvasti, etten vanhana oppisi enää soittamaan, ainakaan nuoteista ja vaikka oppisinkin, ei minusta tulisi enää hyvää soittajaa millään. Ja olin sijoittanut urkuihin aika suuren summan rahaa, säälitti hävittää niitä ilmaiseksi pois.

Pari vuotta sitten kokeilin netissä toimivaa pianon soiton alkeiskurssia Rockwaylla, ja hämmästyin, että opin nuotteista lukua ja soittamista ainakin teoriassa ihan helposti. Välillä olin ihan tohkeissaan soittamisen kanssa, mutta niin vain jäi soittaminen tälläkin kertaa muiden kiireiden takia kesken. Soiton harrastus olisi vaatinut todella paljon harjoittelua ja liveopetusta ammattilaiselta. Unelmoin edelleen kuitenkin soittamisesta, vielä minä kerran laitan urut soimaan! Vaikka eläkkeellä!

Musiikki on ilman soittamistakin minulle ollut aina henkireikä. Teini-iässä ja nuoruudessa sitä käsitteli musiikin kautta tunteita ja ajatuksia, sitä jopa luokitteli ihmisiä musiikkimaun perusteella, oliko samalla aaltopituudella toisen kanssa. Myöhemminkin olen tsempannut itseäni musiikin avulla milloin ikävään ja vaativaan työsuoritukseen tai kokonaiseen viikonlopun tai jopa viikon työleiriin vanhempieni luona, kun autoin isääni omaishoitajuuden aikana. Sekin aika kesti lähes kymmenen vuotta, joten aika paljosta saan olla kiitollinen muusikoille, että olen jaksanut, samoin vanhempani. Kotona myös kuuntelin musiikkia paljon ja sydämen pohjasta lauloin monesti mukana tai ilman taustamusiikkiakin, kun yritin pitää kotona yllä hilpeää tunnelmaa, vaikka äitini hiipui vuosi vuodelta heikompaan kuntoon. Mutta oli ne mieleenpainuvia hetkiä, kun sain äitini leveästi hymyilemään, kun lauloin vaikka "Eesti, Eesti, Eesti, kaipaan sinne perkeleesti" tai "Kun kolmatta linjaa takaisin kuljen kerran, saa vanhat saatanat jokainen". Sorsakosken "Olet kaikki" ja Markku Aron "Käyn uudelleen eiliseen", niitä lauloin aina suurella tunteen palolla laulajan mukana. Äiti taas reagoi voimakkaasti Katri-Helenan Syysunelmaan. Kun muistelen nytkin sitä aikaa ja äidin liikutusta, kyyneleet kihoavat silmiin.

Sitä se musiikki on parhaimmillaan, liikuttaa ja auttaa jaksamaan. Se yhdistää ihmisiä. Vanhempani olivat innokkaita tanssi-ihmisiä, eikä meillä juuri virsiä veisattu. Itsellä musiikkimaku oli erilainen kuin vanhemmilla, kuuntelin enimmäkseen rockmusiikkia ja iskelmiä, mutta vanhempana olen alkanut pitää myös vanhempieni tanssimusiikista, niin kuin tuokin Sorsakosken kuunteleminen osoittaa. Nykyisin kuuntelen paljon klassista ja bluesia. Laulaisinkin enemmän, mutta kerrostalossa ei kehtaa sitä tehdä, etteivät naapurit joudu kärsimään. Joskus kaivan esiin vanhemmille räätälöimäni joululahjan 70/80-luvun vaihteessa, vihkon, johon keräsin yli sadan laulun sanat - äänitin kasettisoittimella lauluja radiosta ja kuuntelin niitä uudestaan kirjoittaen laulujen sanat vihkoon - ja lauleskelen niitä hiljaa. Isäni lauloi myös monesti tuosta vihkosta lauluja, Tapio Rautavaara oli suosikki, itsekin pidin Toivo Kärjen, Repe Helismaan ja Tapio Rautavaaran yhdistelmästä. Isäni näyttää sivujen kulumisen perusteella eniten laulaneen Tapio Rautavaaran Rakovalkealla:

On yö ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen
Kuu kirkas hohdettaan luo tunturille
On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen
On avautunut sydämeni sille
 
Tää köyhä, karu maa
Mun lumoihinsa saa
On avautunut sydämeni sille
 
On yö ja rakovalkealla liekkiin tuijotan
Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa
Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa
 
Tää revontulten maa
Tää kiehtoo, lumoaa
Ja mieli tänne lakkaamatta palaa
 
On yö ja kohta kiinni painuu silmät raukeat
On havuvuode päällä hangen jäisen
Kuin vartioina tunturien laet aukeat
Ne suojahansa ottaa yksinäisen
 
Tää jään ja lumen maa
Tää jylhän kaunis maa
Se suojahansa ottaa yksinäisen