Vuosi alkaa olla puolivälissä, ja mitään ihmeempää en ole saanut tänäkään vuonna aikaiseksi vielä, vaikka uutena vuotena ajattelin, että tekisin jotain poikkeuksellista tänä vuonna! Aioin kokeilla laulutuntien ottamista, lenkkeilyä ja edes muutaman onnistuneen punnerruksen suorin vartaloin. Laiskasti olen lähtenyt toteuttamaan haaveitani, mutta jotain siihen suuntaan tähtääviä yrityksiä olen tehnyt. Punnertaminen suorin vartaloin on minulle mahdotonta, mutta olen aloittanut lankutuksen! Se tapahtuu niin, että ollaan lattialla kyynärpäiden ja varpaiden varassa, vartalo lankkuna, mahdollisimman kauan. Netistä löytyy hyviä ohjeita tähän. Minuutti on minulle ollut jo pitkä aika, viimeksi jaksoin kuitenkin lankuttaa yhtäjaksoisesti jo puolitoista minuuttia. Lepään välillä ja toistan lankutusta vielä kahdesti. Yhteensä olen jaksanut lankuttaa kolme ja puoli minuuttia. Toivon, että lankutusharjoitusten kautta pystyn vielä jonakin päivänä punnertamaan edes muutaman kerran. Lankutuskin on kuitenkin hyvää lihasharjoittelua koko vartalolle, siinä joutuvat syvätkin lihakset työskentelemään. Suosittelen kokeilemaan!

Lenkkeilyinnostus on päässyt katoamaan, kun sairastin keväällä flunssan, ja keuhkoni eivät ole olleet hyvässä kunnossa sen jälkeen. Olen yrittänyt juosta, mutta se on pitänyt lopettaa lyhyeen, kun juoksu on tuntunut toivottoman raskaalta ja rasitusastma on alkanut vaivata. Katupölyllä ja siitepölyillä on saattanut olla vaikutusta asiaan myös. Olen siis vain kävellyt, joka sekään ei oikein huvita, kun juoksisin mielummin. Sen sijaan käyn kuntosalilla säännöllisesti ainakin kerran viikossa ja olen alkanut säännöllisesti myös joogata kerran viikossa. Sain keväällä lahjaksi eräältä ystävältäni kuukausikortin naisten kuntokeskukseen ja olen nyt pari viikkoa siellä tutustunut kuntosalin laitteisiin. Aikaisemmin olen kuntoillut työpaikan kuntosalilla, ja kun kuukausikortti tulee käytettyä loppuun tuolla naisten kuntokeskuksessa, palaan takaisin työpaikan kuntosalille. Siellä on tilavampaa ja se on paljon lähempänä kotiani. Ja ilmainenkin se on toisin kuin tuo naisille tarkoitettu laitos. Infrapunasaunaa siellä ei ole, mutta saunoa voi kuntoilun jälkeen kotona, tavallisessa saunassa tosin.

Joogaa harrastan omin päin itsekseni kotona. Kuljin joogakurssilla joskus 80-luvulla yhden syksyn ja talven. Hankin joogakirjallisuutta ja opettelin sieltä erilaisia asentoja ja tein niistä itselleni ohjelman, jota kehitin pikkuhiljaa, lisäsin asentoja, jotka tuntuivat hyviltä ja auttoivat minua. Nyt minulla on melkein tunnin ohjelma erilaisia hatha-jooga-asentoja, joista suuri osa kohdistuu selkään, hartioihin ja niskaan. Istun paljon tietokoneen äärellä ja siksi ylävartaloni jumittuu helposti ja minun on pakko tehdä jotain, että jännitys hartioissa ja selässä helpottaisi. Hyvin ohjelmani tuntuu toimivan ainakin itselläni, kun selkävaivojen takia ei ole tarvinnut olla töistä pois vielä kertaakaan, eikä tarvitse syödä lihasrelaksantteja. Kehittelen ohjelmaani koko ajan, kun saan lisätietoa erilaisista venytyksistä ja asennoista milloin mistäkin, netistä, lehdistä, kirjoista, hierojaltani. Hakusessa on myös pieni joogaryhmä, johon voisin osallistua.

Eli kuntoiluun liittyvää edistystä on tapahtunut tänä vuonna jo kohtuullisen paljon ja ehkä se on ollut myös viisain sijoitus: jospa saan kuntoilusta lisää virtaa toteuttaa muita vähän rohkeampia kokeiluja loppuvuodesta? Se jää nähtäväksi...