Räkänokastakin tulee mies, muttei tyhjännaurajasta! Näin minua äiti varoitteli lapsena ja minulla oli entistä enemmän hauskaa, sillä eihän minusta miestä voinut tullakaan enkä edes halunnut mieheksi!

Lapsena oli paljon tilanteita, jolloin nauratti niin, että oli tukehtua siihen, aikuisena hymyt ovat enemmän hyytyneet. Mutta joskus on ollut todella hauskaa aikuisenakin, ilman alkoholia eikä vahingonilosta, joita ilman suomalaisen ei sanota osaavan olla iloinen.

Olin vuosia sitten naispuolisen matemaatikon kanssa sivistämässä itseäni jonkin edesmenneen matemaattisen neron elämästä kertovassa teatteriesityksessä. Joku Türing se taisi olla, enpä ollut siitä koskaan ennen kuullutkaan. Muistaakseni oli murtanut jonkin vihollisen salakoodin, jota oli käytetty sota-aikana. Hyvin tärkeä oli hänen löytönsä. Esitys oli tietysti monologi, kyseessä mies, nero ja matemaatikko. Yksin seisoi mies pimeällä näyttämöllä. Yleisö oli hiljaa, ei kuulunut yhtään mitään. 

Sitten joku röyhtäisi kuuluvasti yleisössä, ilmeisesti maittavan ruokailun jälkeen Fransmannissa. Siitä se sitten lähti, monologi käyntiin ja minun mielikuvitus.... kuvittelin jotain antiikin teatteria, jossa katsojat syövät, röyhtäilevät, piereskelevät ja huutavat näytelmän väliin kommentteja, heittelevät näyttämölle lihasta tyhjäksi pureskeltuja luita, nousevat seisomaan ja voivatpa käydä välillä lavallakin tai lähteä kesken näytöksen pois.

En tiedä, käyttäydyttiinkö antiikin aikana noin, mutta kuvittelin niin tapahtuvaksi siihen meidän hiljaiseen synkkään teatteriin - olihan siellä joskus ihan oikea paskakin lentänyt. Jumalan teatterissa vieläpä. Hihittelin itsekseni, ei auttanut, minua nauratti koko ajan enemmän siinä hiljaisuudessa, painuin syvemmälle tuoliin ja kipristelin. Ystäväni katsoi minua paheksuvasti, täräytti kyynärpäällä kylkeen, että mikä sinulla on. Jossain vaiheessa rauhoutuin seuraamaan ankeaa esitystä, siinä ei tainnut olla edes väliaikaa. Varhaisessa vaiheessa minulle selvisi, että matemaatikko oli ollut homo, sekin vielä sillä onnettomalla raukalla, no, parempi homo kuin hullu. Ystävälleni tämä tuli selväksi vasta ihan loppuvaiheessa. Muistan vieläkin sen järkyttyneen ilmeen ja hämmentyneen kysymyksen: Oliko se homo?

Siitä on aikaa, mutta tulipa mieleen, että on niitä elämässä ollut paljon hauskojakin hetkiä, niin hauskoja, että kyllä jumala niistä on varmasti moneen kertaan rankaissut. Itku pitkästä ilosta, varoittaa kansan sanontakin! Vai pitäisikö ennemminkin sanoa: itku pitkästä vahingonilosta? Minusta tuntuu, että Jumalalla ei ole mitään hersyvää viatonta naurua vastaan, ei varsinkaan lasten naurua - luulen, että Jumalaa naurattaa silloin itseäkin, ainakin vähän!