Nuorena olin humanisti-taiteilija, joka haistatti pitkät rahalle ja talousasioille, ei kiinnostanut pätkääkään omaisuuden haaliminen tai korkeapalkkaiset ammatit ja vaikutusvaltaiset asemat yhteiskunnassa. Olin kapinallinen oman tien kulkija, joka tuli toimeen vähällä ja oli vähään tyytyväinen. Olin vapaa eikä minua rahalla ostettaisi! Minä en riistäisi ketään eikä minua riistettäisi rahalla. Halveksin ihmisiä, joille raha ja sen kerääminen oli elämän tärkein asia, ja jotka halusivat näyttää menestymistään muille arvokkailla merkkituotteilla. Ajattelin, että ihminen, jonka pitää pönkittää egoaan luksustuotteilla, omaa vain hirveän huonon itsetunnon, joka ei paranisi ulkoisella pöökäämisellä - olikohan tällaista ressukkaa peräti kaltoinkohdeltu lapsuudessa, mikä olisikin sitten vaikka minkälaisen persoonallisuushäiriön taustalla! "Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä", kuvasi hyvin ajatteluani.

Vaikka pidinkin rahaa vain likaisena hyödykkeenä, minulla silti yleensä oli aina rahaa, ei paljon, mutta riittävästi, tulin toimeen sillä. Osasin hoitaa raha-asiani mallikelpoisesti, johtuikohan siitä, että olin huolellinen ja tarkka luonnontieteilijä, osasin laskea, opiskelinhan matematiikkaa. Kävin välillä töissä, nostin opintolainaa ja sain opintotukea. Koskaan ei tarvinnut kerjätä lainaa kavereiltani, päinvastoin, lainasin joskus muille rahaa, mutta koska takaisin maksu oli monelle ongelmallista, tein jossain vaiheessa päätöksen, etten koskaan enää lainaa rahaa kenellekään. Voisin lahjoittaa pikkusummia tai ostaa jotain lahjaksi tarpeellista, mutta suurempia summia en lainailisi parhaalle ystävällekään. Yleensä se on raha, josta ne suurimmat ja pahimmat riidat tulevat parisuhteessakin, sen takia monet avioparit eroavat toisistaan.

Nuoruudesta on nyt kulunut aikaa monia vuosia, kymmeniä vuosia... mitä nyt sanoisin nuorelle itselleni suhtautumisesta rahaan ja sen käyttöön?

Raha on niin kuin tuli, hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos rahaa on niukasti, elämä on hankalaa monella tavalla, kaukana ollaan vapaudesta. Rahan puutteellakin voi ihmistä hallita, se se vasta vapauden riistoa voi olla, jos pitää koko ajan miettiä, miten eläisi, että säilyy hengissä, miten saa rahat riittämään! Oli ihan hyvä asia, etten nuoruudessa tehnyt rahasta ja sen haalimisesta koko elämän suurinta maalia. Mutta olisin voinut elää järkevämmin silti. Miksi en säästänyt käsirahaa omistusasuntoa varten ja hankkinut edes pientä yksiötä sen sijaan, että maksoin vuosikausia vuokraa vähän sinne sun tänne? Vuokriin on uponnut ainakin yhden asunnon verran omalta osaltani. Samoilla rahoilla olisin maksanut omaa kuin vuokra-asuntoa! Isäni joskus otti esille oman asunnon hankinnan, hän olisi varmasti auttanut minua siinä, mutta olin niin ylpeä, että en antanut isäni auttaa minua. En halunnut olla kiitollisuuden velassa vanhemmilleni. Minulle oli hyvin tärkeää tulla omillani toimeen. Ja en ollut aina varma, mistä saisin työpaikan, joutuisinko muuttamaan muualle, ehkä kauaskin, en halunnut omistusasunnosta riesaa, vuokra-asunnosta olisi helpompi päästä eroon.

Toinen asia, joka harmittaa nuoruudessani, on, että tein monta vuotta töitä huonosti palkatuissa sesonkitöissä, marketin kassalla, kaupan ruuhka-apulaisena tai lomittajana. Miksi en ollut kunnianhimoisempi ja hakenut oman alani töitä aiemmin? Siinä tekisin nyt toisin.

Nuoruudessakin minä säästin, mutta vain määräaikaistalletustileille jotakin isompaa hankintaa varten, kuten tietokonetta tai puhelinosaketta varten. Silloinkin oli nuorille mahdollisuus asuntosäästämiseen, johon en harmikseni alkanut. Osakkeita olisi voinut myös silloin ostaa, mutta se oli siihen aikaan paljon työläämpää kuin nykyään, minulle ihan utopiaa. Jos nyt olisin nuori, säästäisin varmaan rahastoihin säännöllisesti rahaa, kuten nyt vanhempana olen tehnyt useita vuosia. Talousasiantuntijatkin suosittelevat indeksirahastoja, joissa on pienet kulut, mutta ne tuottavat monesti vähintään yhtä hyvin kuin aktiivisesti hoidetut rahastot, monesti paremminkin. Pankkitileillä korot ovat nykyään nollassa eli rahan arvo käytännössä alenee. Rahastojen arvot yleensä nousevat jo muutamassa vuodessa useita prosentteja, jopa kymmeniä prosentteja, puhumattakaan mitä nousu on vuosikymmenten aikana! Ja sijoittamisesta on tehty helppoa, siihen ei tarvita edes pankissa käyntiä, riittää, että on pankkitunnukset johonkin pankkiin. Sijoituksia kannattaa hajauttaa sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Nykyään luen talousuutisia yhtä suurella mielenkiinnolla kuin työnkuvaanikin kuuluvaa psykologiaa tai ilmastonmuutokseen liittyviä uutisia. Kaikki ne ovat merkitykseltään suuria ja ajankohtaisia vaikuttajia tänä päivänä, ne koskettavat meitä kaikkia, nyt ja tulevaisuudessa. Viisas varautuu ennakkoon ja ottaa selvää.