Asioita, joista pidän 6/10

Liikunnasta on tullut minulle iän myötä koko ajan tärkeämpää. Viidenkympin jälkeen olen aloittanut säännöllisen voimaharjoittelun, olen jatkanut kävelylenkkeilyä ja aloittanut nyt viimeksi kuluneen vuoden aikana HIIT-treenit (High Intense Interval Training). Tänä vuonna hankin myös ensimmäisen sykemittarilla varustetun fitness-kellon ranteeseen. Se on entisestään lisännyt kuntoiluharrastustani. Mittarin avulla voi seurata kehitystään kaikissa liikuntasuorituksissa, se kannustaa liikkumaan ja myös tekee liikunnasta turvallisempaa, mikä varsinkin iäkkäille on tärkeää ja kaiken ikäisille huonokuntoisille, jotka aloittelevat kuntoilua. Minulle fitness-ranneke on ollut ainoa ja paras personal trainer (kun en muusta tiedä). Haaveilen vielä myös jalostuneemmista sporttikelloista ja Ouran sormuksestakin eli varmaan jatkan itseni mittaamista lisää erilaisilla laitteilla. Luulen, että itsensä mittaamisesta eli biohakkeroinnista tulee vielä osa terveydenhoitoa. Minusta ihmisen terveyttä pitäisi myös hoitaa ja ylläpitää, eikä keskittyä vain sairauksien hoitoon. Monesti sairauksien iskiessä saattaa olla jo liian myöhäistä parantua kokonaan terveeksi, joutuu tulemaan toimeen sellaisena kuin on, puolikuntoisena.

Teini-ikäisenä olin vahvasti liikuntakielteinen, pinnasin monesti liikuntatunneilta ja alisuoriuduin koululiikunnassa. Inhosin kilpailua todella paljon, sitä aggressiivista suorittamista pallopeleissä! Onkin varmaan ihme, että minusta on tullut tällainen kuin nykyään, melkein liikuntahullu! En ole ylipainoinen, vaikka teen jumittavaa istumatyötä. Toisin on monella nuorena aktiivi- tai jopa kilpaurheilijalla: reppuun on kertynyt ylimääräisiä kiloja, runsaastikin. Ehkä he ovat saaneet liikunnasta tarpeeksi, ja pohjakunto heillä on varmasti kuitenkin hyvä. Kohtuus kaikessa on hyvä ohje, jota kannattaa noudattaa, liikkumisessa, syömisessä ja juomisessa.

Vaikka nuorempana laistoin liikuntaa, vihasin sitä jopa, olin lapsena hyvin aktiivinen ja liikkuvainen. Oli kaikenlaista virikettä ulkoleikeissä: naruhyppelyä, twistiä (kuminauhahyppelyä), hippaa, pallopelejä, joissa katolle heitettiin palloja, hiihtämistä, mäkilaskua suksilla, pulkalla tai persuksilla (kyllä äiti taivasteli puhkikuluneita housuja eräänkin kerran!), luistelua, pyöräilyä, uintia, sukeltamista, monenlaista ruutuhyppelyä, kiikussa temppuilua, yleensäkin roikkumista kaikessa mahdollisessa välineessä, katolla ja puissa, saunan ja tallin katoilta me myös talvella laskettiin mäkeä alas lumihankeen. Isompana hypättiin pituutta ja korkeutta, jos vain löydettiin niihin sopiva paikka. Oltiin me aika apinoita! Minulla oli allergioiden takia vaikea astma, mutta niin sitä vaan paineltiin menemään teillä ja kankailla, jos henki vaan vähänkään pihisi. Välillä joutui huilaamaan, että rasitusastmakohtaus menisi ohi, sitten taas jatkettiin. Siihen aikaan astmalääkkeet olivat väsyttäviä ja oksettavia, joten en halunnut niitä käyttää, mieluummin kärsin ja odotin, että kohtaus meni ohi. Ja talvella posket, nenä ja sormet paleltuivat kovimmilla pakkasilla, muuttuivat valkeiksi ja turposivat. Muistan, että - 20 astetta oli jokin raja, jonka jälkeen piti pukeutua lämpimämmin, yli kolmenkympin pakkasilla minulla vasta alkoi astma vaivata ulkona, vaikka ei olisi tehnyt mitään.

Opiskeluaikana pyöräilin paljon, pitkiäkin matkoja. Ja kotipuolessa hiihdin paljon merellä, keväthangilla se oli aivan ihanaa, tehtiin pitkiäkin lenkkejä! Joskus oli eväät mukana.

Loppujen lopuksi en ole ehkä koskaan ollut todella liikuntaa vastaan enkä ole siinä toistaitoinen tai kömpelö. Inhosin vaan koululiikuntaa. Onneksi se ei sammuttanut minulta kokonaan liikkumisen riemua! Monelle se on tainnut sen tehdä, valitettavasti.
 

Intervallitreenin sykekäyrä
 

Kesäkuun harjoittelut, punainen pallo merkitsee yhtä suoritusta
 

Fitnessmittari seuraa myös unen laatua