meditointiappi20191230.jpg

The Mindfulness app

 

Asioita, joista pidän 4/10


Ensimmäisen kerran kiinnostuin meditoinnista jo 1980-luvun loppupuolella. Kävin silloin transsendenttisen meditoinnin esittelytilaisuudessa ja osallistuin maksulliselle meditointikurssille, jossa minulle annettiin mm. mandra, sana jota toistellaan hiljaa mielessä meditoinnin ajan. Sitä ei saanut koskaan lausua ääneen, eikä kertoa sitä toiselle ihmiselle. Vieläkin muistan tuon mandrasanani enkä ole sitä kenellekään sanonut ääneen tai kirjoittanut paperille.

Yritin meditoida kaksi kertaa päivässä 20 minuuttia, aamulla ja illalla, ja osallistuin meditoijien yhteistilaisuuksiinkin. Koin kuitenkin jo silloin meditoinnin vaikeaksi enkä saanut siitä sellaista hyötyä, jota toivoin. Niinpä tapa unohtui pitkäksi aikaa, kunnes tänä vuonna olen yrittänyt sitä uudelleen elvyttää. Nyt teen sen kuitenkin toisin, en enää tiukan vaativasti tietyllä tavalla vaan ystävällisemmin ja itseäni kuunnellen, miltä tuntuu, hyväksyvästi.

Olen jopa ladannut kännykkääni maksullisen Meditointi-appin, jossa on suomen- ja englanninkielisiä eri mittaisia ohjattuja harjoituksia, vaikka netistä löytyy ilmaisiakin harjoituksia. Tästä maksullisestakin appista on myös saatavilla ilmainen versio, jota voi ainakin aluksi käyttää ja kokeilla.

Meditoinnilla on ihan tieteellisestikin tutkittu vaikutus mieleen ja aivojen fyysiseen rakenteeseen, jo kahden kuukauden harjoittelu voi näkyä aivoissa etuotsalohkojen kuorikerrosten toiminnan vahvistumisena. Tuo osa aivoista liittyy ihmisen kehittyneempään ajattelutoimintaan ja harkintaan sekä tunteiden säätelyyn. Juuri stressi kutistaa tai tuhoaa näitä aivosoluja ja käytös muuttuu impulsiivisemmaksi.

Toivon, että meditoinnista ja hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta eli mindfulnessista tulee minulle hyvä päivittäinen tapa, jolla pystyn rauhoittamaan stressaantuneen mieleni.