Asioita, joista pidän 1/10

Jo ennen kouluikää harras toiveeni oli oppia lukemaan, pyysin siskoa ja veljiäni monta kertaa sitä minulle opettamaan, mutta heillä ei riittänyt kärsivällisyyttä minun kanssani, kun en heti oppinut taitoa. Niinpä olin lukevinani kirjoja, omasta päästä keksin tarinoita, mitä niissä muka luki. Jo 5-vuotiaana olin menossa kouluun ja minut olisi varmaan sinne hyväksyttykin, mutta vaikea astma puhkesi 6-vuotiaana minulla niin pahaksi, että koulunkäynti piti siirtää alkamaan normaalisti 7-vuotiaana.

Minulla ei ollut mitään vaikeuksia oppia erilaisia taitoja koulussa, olin jopa niin hyvä, että opettaja nosti minut monta kertaa oikein esimerkiksi muille. Tästä oli seurauksena tietenkin kateutta. Aiemmin hyvä kaverini mullisteli minulle ja minut eristettiin muista, ei otettu enää mukaan leikkeihin välitunnilla. Olin hyvin yksinäinen ekaluokkalainen. En puhunut tästä mitään kenellekään, en opettajille enkä kotonakaan. Kiusaamistahan se oli, silloin sitä en sillä tavalla ymmärtänyt, mutta käsitin, mistä kaikki johtui. Onneksi toisella luokalla kouluumme siirrettiin muualta lisää oppilaita ja sain uusia kavereita.

Koulussamme oli pieni kirjasto ja lainasin sieltä lasten ja nuorten kirjoja. Aku Ankkakin minulle tilattiin kotona vasta, kun opin itse lukemaan. Minulle ei luettu kotona juuri koskaan satuja tai muutakaan. Taisi olla elämäni alkutaival melko ankea. Onneksi oli kirjat! Niitä minä luin, parhaita useampaan kertaan. Ja en pihdannut lukutaitoa ja lukemista vain itselleni! Minulla oli kaksi vuotta nuorempi serkkutyttö, jonka kanssa olimme lapsuuden ajan kuin paita ja peppu! Luin hänelle ja leikimme monenlaisia leikkejä, mm. koulua. Niinpä serkkuni oppi jo ennen kouluikää lukemaan, ja taisi kirjoittaminen ja laskeminenkin sujua auttavasti, koska hänet meinattiin siirtää suoraan toiselle luokalle. En tiedä syytä, miksi niin ei kuitenkaan käynyt, ehkä ei ollut tarpeeksi kypsyyttä. Hänen äitinsä muisti aina nähdessämme, että Leena se opetti heidän pölkkypään lukemaan ja miksi et alkanut opettajaksi. Olen joskus miettinyt, että mahtoi serkullani olla kotona ahdistavaa, jos häntä aina verrattiin minuun, kaksi vuotta vanhempaan. Lukuihmistä hänestä ei tullut koskaan, hänestä tuli aivan erilainen kuin minä, täysin ymmärrettävää. Minä sen sijaan luin itsekseni paljon ja muiden lapsillekin, siinä olin hyvä, poikalapsetkin tulivat kirja kädessä jo eteisessä vastaan: Lue Leena!

Kirjoista minä olen onkinut tietoa ja oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä, myös itseäni. Kirjan avulla pääsee sisälle toisen ihmisen elämään, ajatusmaailmaan ja kokemuksiin. On se ihmeellistä! Miten niistä mustista pikkukirpuista valkoisella pohjalla voi avautua aivan mieletön määrä erilaisia maailmoja! Ilman kirjoja luulen, että minua ei enää edes olisi tai olisin huomattavasti jäykempi asenteissani, en ainakaan olisi edes kuvitellut opiskelevani yliopistossa, en ehkä edes lukiossa. Jossain tutkimuksessa taidettiin tulla sellaiseen johtopäätökseen, että kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää empatiakykyä, osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Tähän kun yhdistää vielä tiedon ja/tai kokemuksen, niin sittenpä voikin auttaa toista ihmistä selviytymään tukalastakin tilanteesta. Se taas on minusta ihmisen jaloin tehtävä: auttaa toista hukkumasta vaikeuksiin.