Olen miettinyt blogini tarkoitusta, miksi siihen kirjoitan. Aloitin blogin, kun halusin kokeilla julkista kirjoittamista ja pitää yllä kirjoitustaitoa. Alkuvaiheessa haahuilin elämän merkitsevyyden teemoja, mitä kannattaisi vielä (vai enää?) tehdä, loppuuko vai alkaako elämä keski-iässä vähän ennen eläkeikää. Aloin keriä auki omia arvojani, mitä todella arvostan ja mihin haluan elämässä satsata. Aikaa ei ole enää loputtomasti toteuttaa päämääriään, jos sellaisesta vielä uneksii, raja lähestyy. Raja saattaa olla lähellä jo nuorena, paljon ennen keski-ikää, kukaan ei voi tietää, milloin elämä päättyy tai milloin voi sairastua niin vakavasti, että aika menee ihan arjessa joten kuten selviytymiseen.

Blogini kehittyi pikku hiljaa itseni ja myös muidenkin tsemppaamiseen, että aina voi vaihtaa näkökulmaa, kokeilla uutta ja löytää elämään uusia asioita. Että vaikka lähtökohdatkin olisivat olleet kuinka huonot, aina voi muuttaa tai ainakin yrittää muuttaa elämän kulkua parempaan suuntaan. Omaa menneisyyttäkin, käsitystä siitä, siihenkin voi vaikuttaa.

Olen tullut vähän siihen lopputulokseen, että monet asiat elämässä ovat tahdon asia. Muutokset eivät yleensä tapahdu nopeasti vaan vähitellen, valitsemalla yksi asia kerrallaan muutettavia tapoja tai ajatusmalleja omassa elämässä, tekeekin asian toisin siihen suuntaan, kuin haluaa tai tahtoo, eikä luovuta, vaikka epätoivo valtaisi mielen, ettei tästä mitään tule, turha yrittää. Se vaatii sitkeyttä, elämä on kestävyyslaji. Kun mitä tahansa toistaa useasti päivästä toiseen, vuodesta toiseen, siitä tulee lopulta tuttu tapa tai ajatusmalli. Ei koko elämää tarvitse ajaa ja suorittaa alkuperäisillä "tehdasasetuksilla" tai jossain vaiheessa vikaan menneillä koodeilla.

Huomaan tehneeni noin seitsemän vuoden aikana, kun olen kirjoittanut blogia, elämäntapamuutoksen. Päätin muuttaa elämääni sekä henkisesti että fyysisesti terveempään suuntaan, tekisin sellaisia asioita, joihin oikeasti uskon ja haluan panostaa. Halusin mm. henkisyyttä elämääni enemmän. Niinpä aloin lukea Raamattua ja osallistua välillä messuihin. Luin lopulta koko Raamatun läpi ja kännykkääni latasin uskonnollisia appeja, aloin myös rukoilla säännöllisesti. Retriiteissä olen käynyt ja luostareissa. Tätä jatkan.

Liikuntaan päätin satsata jo ihan alkuvaiheessa ja se on saanut uusia muotoja koko ajan. Aluksi vain kävelin ja kävin kuntosalilla, sitten löysin tehokkaat HIIT-treenit, ja mittasin sen aikaan saamia sykkeitä uudella fitnessmittarilla, innostuin liikaakin. Mittailu lähti minulla niin lapasesta, että vedin itseni ylikuntoon ja jouduin rauhoittelemaan itseäni. Tänä vuonna kuitenkin löysin taas uuden lajin, johon hurahdin: kahvakuulailun! Siinä on yhdistyneenä aerobinen ja anaerobinen liikuntamuoto, josta tykkään. Alku oli hankalaa, tuntui, etten millään jaksa enkä pysy tahdissa ohjaajan kanssa, mutta jo kolmannella kerralla pysyin mukana koko ohjelman läpi. Kahvakuula treenaa tehokkaasti keskivartalon lihaksiakin. 

Ruokavaliota olen myös rukannut terveellisempään suuntaan. Kalaa ja kasviksia olen lisännyt ja lihaa vähentänyt, olen kokeillut uusia reseptejä, jos vain on ollut aikaa siihen. Alkoholin käyttöä olen vähentänyt paljon. Aikaisemmin viinit kuuluivat lähes joka viikonloppuun, mutta nyt ne on varattu vain juhlatilanteisiin.

Näkyykö muutokset missään mitenkään elämässäni, olenko tyytyväinen? En osaa sanoa, en tiedä, millaista elämäni olisi ilman noita muutoksia. Roikun edelleen työelämässä, mikä ei ole ihan helppoa. Varsinkin viimeinen vuosi on ollut rankka, on ollut kaksi vaativaa projektia, toinen niin iso ja haastava, että sitä on joutunut pieninä osasina palastelemaan: Miten elefantti syödään? Pala kerrallaan. Olemme työkaverin kanssa olleet valillä yhtä epätoivoisia ja väsyneitä tämän projektin kanssa. Työ alkaa olla valmis nyt ilman pitkiä sairaslomia.

Huomaan satsanneeni niin paljon nykyiseen ammattiini, että se onkin alkanut kiinnostaa minua enemmän. En pitäisi mahdottomana, että tekisin vielä omaa tutkimusta, jos siihen järjestyisi rahoitus. Tutkimuksen aihioita minulla olisi useampikin. Tulevaisuudessa näen itselleni useampia vaihtoehtoja, miltä se näyttäisi. Tietysti siinä tapauksessa, että pysyn edes nykyisessä terveydentilassani. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.