Mikähän siinä on, kun ajan itseni äärirajoille lähes kaikissa tekemisissäni toistuvasti? Enkö ikinä opi! Onkohan sitä jonkin sortin maanikko, alan kohta epäillä.

Tänä vuonna aloin työpaikalla tauottaa istumista pienellä liikunnalla. Olen kuunnellut radiota, ja tunnin välein siellä luetaan uutiset. Parin minuutin uutisten ajan olen vähän kävellyt, tehnyt kyykkyjä, taivutellut vartaloa alaspäin kädet lattiaa hipoen ja pyöritellyt käsivarsia. Siis ihan terveellistä taukojumppaa, jota työterveyshuollostakin suositellaan. Ongelmat alkoivat, kun innostuin kyykkämään vähän reippaammin, ja päätin tehdä  kyykkyjä kerralla aina 20, ja tietenkin mahdollisimman syvään, ei mitään maitoilua, vaan kunnolla kuin miehet! Työpäivän aikana tein siis toistasataa kyykkyä.

Eipä mennyt kauaa, kun alaselkä alkoi kipuilla. Oli samanlaista hermosärkyä, kuin reilut kaksi vuotta sitten piriformis-syndroomaa sairastaessani. Ei auttanut jooga eikä mikään. Onneksi olin varannut hierojalle ajan jo aikaisemmin hartiajumien takia, joten helpotusta oli mahdollisesti luvassa. Ja ihmeekseni sain avun jo ensimmäisellä käynnillä! Hierojani oli opetellut kuivaneulauksen, dry needlingin.

Kuivaneulauksessa käytetään akupunktioneuloja, mutta niitä ei pistetä kiinalaisen lääketieteen mukaan tiettyihin meridiaanipisteisiin vaan kipeisiin triggeripisteisiin. Mitä isommin asiakas älähtää, sitä kipeämpi triggeri on löytynyt, ja ei muuta kuin piikki siihen pystyyn. Sain kuusi neulaa jonnekin pakaran ja alaselän alueelle. Ei ne tuntuneet paljon miltään, epäilin koko hoitoa, mutta neulaus sisältyi samaan hintaan hieronnan kanssa, joten annoinpa hierojan kokeilla, kun se kehui niin paljon hoitoa. Moni asiakas oli saanut avun kuivaneulauksesta. Ja niin sain minäkin, kivut jäivät hoitopöydälle! Myös niskahartiajumi helpottui.

Olenpa onnessani, kun olen löytänyt hyvän hierojan pitkästä aikaa! Viimeisin pitkäaikainen hierojani alkoi opiskella ja vaihtoi lopulta alaa. Hän oli hyvin lahjakas mies. Tämä nykyinen on entinen kilpaurheilija ja nainen, vaatii itseltään paljon, ja omien sanojen mukaan koukuttuu helposti kovaan liikuntarääkkiin. Minulla on sama ongelma hänen mielestään, hikinen treeni tuntuu tosi hyvältä, ne on varmaan ne endorfiinit, jotka meitä koukuttavat siihen. Hän kyseli minun liikkumista, kuinka paljon ja tehokasta treeniä teen. Omasta mielestäni en liiku kovin paljon (entiseen verrattuna), mutta se vähäinen onkin sitten täysillä menoa. Pyöräilen aina kuin viimeistä päivää, tykkään kahvakuulasta ja HIIT-treeneistä, kaikki kovatehoista liikuntaa. Lisäksi hyötyliikun kohtalaisen paljon. Hänen mielestään tarvitsen palautumisaikaa enemmän, varsinkin ikäni huomioon ottaen. Ja elämässäni on ollut ja on paljon stressitekijöitä. Ei pitäisi stressaantuneena liikaa rääkätä itseään liikunnalla.

Surettaa hirveästi tämä, etten jaksa, että joutuu helpottamaan elämää, ei voi elää enää niin kuin haluaisi. Toisaalta on ihmisiä, minua nuorempiakin, jotka eivät pysty elämään edes niin liikkuvaa elämää kuin minä pystyn. Ei pitäisi valittaa. Olen jo aiemmin todennut, että asiat voivat olla aina huonommin, jos ei itsellä, niin jollakulla toisella. Muistelen jostain lukeneeni aforismin, jossa pieni poika valitti liian pienistä kengistä, kunnes vastaan tuli poika, jolla ei ollut edes jalkoja.  Kärsimys opettaa meille myötätuntoa ja nöyryyttä itseä ja muita kohtaan. Jari Sarasvuo kertoi Tommy Hellstenin haastattelussa erään ortodoksinaisen todenneen hänelle erään luennon jälkeen, että ihminen, joka ei ole kokenut kärsimystä, sen ihmisen on Jumala hylännyt.