lauantai, 10. heinäkuu 2021

Ainako anteeksi?

Olen kärsinyt koko kevään ja kesän todella vaikeasta ihmisuhteesta, jota en ole voinut välttää. Tilanne johti jo siihen, että aloin vältellä häntä, jos se oli mahdollista. Kaikkein pahinta on ollut, että minuun on hiipinyt katkeruus häntä kohtaan, olin tietoisesti välillä ilkeä hänelle, sillä tavoin en todellakaan helposti käyttäydy, en edes muista, milloin olisin niin tehnyt. Kotona mieleeni tuli eräänä päivänä yhtäkkiä Anna-Liisa Valtavaaran kirja Ainako anteeksi? Olin muutama vuosi sitten Valtavaaran tilaisuudessa, josta olin tuon nimisen kirjan muistaakseni hankkinut, mutta luulin, että olin antanut sen pois jollekin, koska selattuani sitä sillon, koin, ettei kirjan sanoma koskettanut minua. Kurkistin kirjahyllyihini ja sieltähän se kuitenkin löytyi! Luin sen melkein yhdeltä istumalta, sen sanoma kosketti minua täydellisesti! Kirja käsitteli laajasti ja monipuolisesti aihetta, Anna-Liisa Valtavaara on teologi ja on aiemmin kirjoittanut kiltteydestä, mm. Kiltteydestä kipeät. Valtavaaran mukaan anteeksiantaminen on yleensä pitkä ja hankala prosessi, se ei tapahdu hetkessä. Kirjassa oli mukana esimerkkeinä myös ihmisten tarinoita omista kokemuksistaan, katkeruudesta ja anteeksiantamisesta.

Katkeruus on kamala tunne, se syö ihmistä sisältä päin. Anteeksiantaminen onkin tärkeää ellei tärkeintä jo itsensä vuoksi. Itsellekin pitää osata antaa anteeksi, sekin voi olla vaikeaa joillekin. Katkeruus myös tarttuu helposti, se myrkyttää ympäristöäkin.

Olenko sitten ollut superihminen ja antanut kaiken anteeksi kaikille väärintekijöilleni? No, en! Prosessi on edelleen käynnissä, mutta se etenee. Näen tuon oman vaikean ihmissuhteeni, että hänelläkin on taustalla jotain patologista jo lapsuudesta, hän on valittanut jo kauan ystävyyssuhteistaan, kuinka ne menevät poikki. Hänellä on ja on ollut myös vaikeita terveysongelmia.

Jotain helpottavaa olen tajunnut kuitenkin omasta puolestani: olen antanut anteeksi vanhemmilleni, jopa isälle. Kun olin 6-vuotias ja lääkäri määräsi minut sairaalaan tutkittavaksi ja hoidettavaksi astman takia, isä huusi ja kieltäytyi minua sinne viemästä, saisin hänen puolesta kuolla pois. Veljeni hoidosta hän oli kuitenkin maksanut seitsemän vuotta aiemmin miljoona markkaa Helsingin yksityissairaalassa, kun muualla ei astmaa osattu hoitaa. Äiti minut lopulta kuljetti lähisairaalaan hoidettavaksi ja sain jonkinlaisen avun, mutta en parantunut täydellisesti, kuten veljeni. Nyt on asiat kuitenkin olleet jo pitkään toisin päin: itse olen ollut jo kauan oireeton, veljeni sairastaa. Isä yritti korvata jälkeenpäin monella tapaa omaa käytöstään, olen ymmärtänyt, hän pyysi anteeksi omalla tavallaan. Onneksi itsekin jo kauan aikaa sitten aloin kuunnella ja ymmärtää isää enemmän, sodan käynyttä miestä, jonka rajat on rikottu monta kertaa tiukoissa paikoissa eturintamalla, tulihelvetissä. Senkin jälkeen vielä paljon kovaa työtä ja velkaa, mutta niin vain selvisivät äidin kanssa. Ja olenpahan oppinut jo kotoa, että takki auki maailmalle ei kannata lähteä!

maanantai, 14. kesäkuu 2021

Väkivallasta

Jokaisella taitaa olla kokemusta väkivallasta. Niin on minullakin. Kolmen sukupolven väkivaltaa olen joutunut seuraamaan sivusta, neljännestäkin olen kuullut, mutta se on ollut vain toisen käden tietoa, ei omaa kokemusta. Eikä väkivalta ole suinkaan vähentynyt polvelta toiselle siirryttäessä, vaan se on päinvastoin pahentunut, jokainen polvi on lyönyt edellisen laudalta tässä ennätyksessä.

Eihän tässä mitään uutta ole. Ihmiskunnan historia on enimmäkseen väkivallan historiaa. Alusta asti ihmiset ovat taistelleet ja sotineet toisiansa vastaan. Hävitty tai voitettu sota on ollut vain syy uuteen kahnaukseen ja tappamiseen. Kierre jatkuu.  Sodat ja väkivalta traumatisoivat ihmisiä, ja traumat vaikuttavat useampaan sukupolveen vielä jälkeenkin päin. Ja sitten onkin viimein jo aika sotia uudestaan, rauhanmiehet ja -naiset yleensä ammutaan. Raamatussa arvellaan, että Jumala kostaa isien pahat teot aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. Näin todella tapahtuu, mutta ei siihen Jumalaa tarvita, ihminen tekee sen ihan itse.

Eikä väkivaltaa opita vain miesten kouluissa, kyllä se koulu alkaa monesti jo kotona, lähisuhteissa, ensimmäisistä kohtaamisista toisen ihmisen kanssa. On kaltoinkohtelua, pahoinpitelyä, häpäisemistä, hylkäämistä, hyväksikäyttöä, ahdistelua, insestiä ja raiskauksia. Rajatta kasvattaminenkin on yhdenlaista kaltoinkohtelua ja hylkäämistä. Ehkä ihmisen väkivaltaisuus kuuluu ihan geeneihin, ihminenhän polveutuu kädellisistä, apinoista, simpanssi on ihmisen lähin lajitoveri. Katsokaapa vain luonto-ohjelmia simpansseista! Ilkeämpää ja röyhkeämpää eläintä omaa lajiaan kohtaan saa hakea! Paitsi ihminen, ihminen pystyy pahempaan.

Jos jotain hyvää pitää hakea sodista, niin ovathan ne pitäneet aisoissa ihmislajin holtitonta lisääntymistä maapallolla. Samanmoisia ovat erilaiset luonnonkatastrofit ja sairaudet. Tällä hetkelläkin ihmiskunta tai osa siitä etsii keinoja ehkäistä ilmastonmuutoksen ja koronan kaltaisten pandemioiden aiheuttamia tuhoja nyt ja tulevaisuudessa. Koronan alkuperästäkin ollaan epävarmoja, onko se sittenkään levinnyt luonnollisesti eläinlajista ihmiseen vai onko virus viritelty laboratoriossa ihmisen toimesta ja päässyt sieltä karkuun. Ihminen on pystynyt jo kauan aikaa tuhoamaan oman lajinsa ja koko luomakunnan moneen kertaan massiivisella määrällä erilaisia joukkotuhoaseita, ja silti koko ajan kehitellään tähän tarkoitukseen lisää uutta arsenaalia. Samaan aikaan luonto on saastutettu ja se tuhoutuu ihmisen toiminnan seurauksena.

Onko elämä maapallolla niin haurasta, että se on helppo tasapainosta suistuttuaan tappaa lähes kokonaan vai onko se sittenkin niin sitkasta, kuin voikukan hävittäminen pihanurmikolta, että se pystyy syntymään tai muuntumaan loputtomasti uudestaan eri muodoissa, se ei kuole täysin koskaan?

sunnuntai, 9. toukokuu 2021

Ruusun aika ja sen opetus

20210509_ruusu.jpg

 

Minuun on iskenyt tänä keväänä ruusukuume. Ihan vain marketista olen ostanut Reilun kaupan ruusuja, isoja ja pieniä, ja ihaillut niitä kotona olohuoneen pöydällä. Niinpä viikolla nappasin kukkahyllystä taas ruusukimpun äitienpäivän kunniaksi, vaikken äiti olekaan tai ehkä juuri siksi. Olisin halunnut ison kimpun, mutta ne näyttivät vanhentuneilta ja nuutuneilta, joten tyydyin pienempään kimppuun, jonka kukkaset olivat nupussa ja näyttivät terveiltä ja tuoreilta.

Kotona asettelin kukat maljakkoon, kun ensin olin leikannut niistä muutaman sentin varsia poikki. Oli ne kyllä rääpäleitä ja heikon näköisiä, varretkin joissakin hentoja! Aukeaakohan noihin mihinkään kukkaa. Olin varma, että yön jälkeen olisi monta ruusua noista nuupahtanut ja tekisi kuolemaa, olipa surkea ostos! Haen kyllä uudet kukat jostakin ja nakkaan nuo pois menemään!

Minulla oli kuitenkin kiireitä, enkä ehtinyt enää kauppaan kukkaostoksille. Ja erehdyin noiden jo ostetuiden ruusujenkin, noiden "rääpäleiden", suhteen: ne näyttivät paivä päivältä vahvistuvan ja kukat aukesivat yksi toisensa jälkeen koko komeuteensa. Lopulta ne kaikki rusottivat taydessä kukassa rehevinä ja hyvinvoivina, aivan kuin ne olisivat vähän irvailleet minulle, että katso nyt, emmekö meinanneet kelvata sinulle, me heikot ja rääpäleet! Olin kyllä huolehtinut niistä tavallista paremmin, lisännyt vettä ja kukkaravinnetta, kun huomasin, että ne imivät vettä valtavan paljon ja nopeasti. Olin jättänyt niihin paljon lehtiä varsiin ihan tarkoituksella, kun minusta vihreä väri oli niin kaunis valkoisen kukinnon taustalla. Edes yksikään lehtivarsi ei ollut kuivunut ja kuollut, niin kuin ei kukkakaan.

Tästähän tuli mieleen tietenkin koko elämän kantava opetus: kuinka kaikki me ollaan aluksi pieniä, heikkoja rääpäleitä, joita on helppo aliarvioida, jopa halveksia, toisia pitempään, toisia vähemmän. Oikealla asenteella ja hoidolla me kuitenkin voidaan puhjeta kukkaan jokainen, toiset ennemmin, toiset myöhemmin. Suuressa Kirjassakin on tarinoita sinapinsiemenistä, Daavidista ja Goljatista, ja koko piskuisesta juutalaisten kansasta, joka polveutui tuhansia vuosia sitten yhdestä miehestä ja naisesta, ja elää edelleen elinvoimaisena, vaikka on elänyt suurimman osan ajastaan orjuudessa tai vainottuna tai levittäytyneenä hajallaan ympäri maailmaa ilman kotimaata.

"Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi."

sunnuntai, 18. huhtikuu 2021

Allergiaa, flunssaa vai korona?

Jouduin nuhan takia ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon ja jouduin heti aluksi koronatestiin. Olin kuullut, että näytteenotto ei ole kaikkein miellyttävin kokemus ja siksi olen vältellyt testiä mahdollisimman pitkään. Minulla on poikkeuksellisesti tänä keväänä ollut selviä allergiaoireita, olen aivastellut ja nenä on vuotanut kohtauksellisesti. Kun oireet eivät tuntuneet häviävän, syyllisyyden takia tartuin luuriin  ja kävin työterveyshuollon oirekartoittimen läpi. Aika koronatestiin ja lääkärille sieltä napsahti.

Koronatesti oli tosiaan ikävän tuntuinen. Näyte kaivettiin niin syvältä, että lähti varmaan palanen aivoistakin mukana. No, ehkä saisin samalla tiedon alzheimerin asteestakin, iän puolesta alkaa olla jo aiheellinen huoli sekin. Lääkäri tutki minua perusteellisesti: katsoi kurkun, korvat, ultrasi poskiontelot, kuunteli keuhkot ja sydämen sykkeen. Kyseli oireista tarkkaan ja krooniset sairaudet ja lääkityksen. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Vasemmalla puolella nenää oli turvotusta ja minulla olikin ollut tuo alue ihan kipeänä jonkin aikaa ja päälle päinkin turvotusta oli nähtävissä. Se oli varmaan ollut tulehtunut. Söinkin Ibumaxia muutaman päivän ajan sen takia. Sanoin lääkärille, että en haluaisi syödä antibiootteja vain poskiontelotulehduksen vuoksi, että olin viimeksi syönyt antibiootteja 9 vuotta sitten enkä kovin helposti ottaisi lääkekuuria, jos paraneminen on mahdollista muuten.

Lääkäri ei saanut minulle selvempää diagnoosia kuin "määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio", flunssaa, jossa pääpaino allergialla. Siihen tulokseen olin päätynyt itsekin, mutta huoli siitä, että jos sittenkin olisi lieväoireinen korona, jota levittäisin ympärille. Olen käyttänyt kyllä suojamaskeja aina kaupoissa ja busseissa, pessyt käsiä, kännykässä ollut koronavilkku päällä ja liikkunut ihmisten ilmoilla mahdollisimman vähän. Seuraavana päivänä tulikin sitten negatiivinen koronatestin tulos ja huokaisin helpotuksesta, en ole ollut koronaa levittävä tautipesä.

Tämä kevät on kummallinen sen vuoksi, että minulla on allergiaoireet niin vahvoja. Minusta tuntuu, että pöly on niiden pahin aiheuttaja. Uutisista olen lukenut, että tänä keväänä erityisesti lepän siitepölyä on paljon ja sellaisetkin oireilevat nyt voimakkaasti, jotka tavallisesti eivät oireile. Ja tietenkin on katupölyä paljon ilmassa tähän vuoden aikaan, se on aiheuttanut minulle oireita jo monena keväänä. Työpaikalla on lisäksi ollut sisäilmaongelmia jo monen vuoden ajan, ja sekin saattaa lisätä kuormaa. Stressi on myös sellainen tekijä, joka pahentaa allergioita. Sitäkin on ollut. Työpaikalla ei henkilökemiat ole parhaimmillaan.

Näin tämä etenee jo toinen koronakevät, odotetaan rokotusvuoroa, josta on ehkä tulossa joka vuotinen, mediassa puhutaan jo valmistautumisesta kolmanteen rokotuskertaan. Suomessa kehitetään nenäsuihketta koronaa vastaan, ollaan pääsemassa siinä jo testausvaiheeseen. Sepä olisikin loistava tuote onnistuessaan! Kotona joudun varmaan lisäämään siivoamista, jos se helpottaisi allergiaoireita. Ja jatkan allergialääkkeiden syömistä. Onneksi ei ole minkäänlaisia astmaoireita, siihenkin olen varautunut uusimalla avaavan lääkkeen. Ja jos tulee pahempia hengitystieoireita, pitää heti olla yhteydessä lääkäriin, sellaisen ohjeen sain työterveyshuollosta.

sunnuntai, 21. maaliskuu 2021

Sijoittamisesta

Sijoittamisesta on tullut nykyään ihan trendilaji, jopa naiset ovat alkaneet rahastosäästäjiksi tai osakesijoittajiksi ja talous- ja sijoitusoppaita julkaistaan tiheään tahtiin. Kyynisesti voisi ajatella, että rahoitusmarkkinoille ei riitä enää vain miesten rahat, vaan sinne halutaan imeä kaikki mahdollinen ylimääräinen raha naisten ja lasten säästöpossulanteista lähtien. Voi kuinka varallisuus on mahdollista saada kasvamaan, varsinkin, jos sen aloittaa nuorena, silloin saadaan korkoa korolle hyöty ja 40 vuoden päästä olet varmasti jo miljonääri!

Luin tänä keväänä Julia Thurénin kirjan Kaikki rahasta, Näin säästin kymppitonnin vuodessa. Oli vähän pettymys tuo korkoa korolle ilmiö, se vaatii vähintään kahdenkymmenen vuoden, mielellään kolmen- tai neljänkymmenen vuoden  sijoitusajan. Ohi on mennyt tuokin juna, jouduin itsekseni toteamaan. Mutta olipa nuorilla kaksi- ja kolmikymppisillä suuria suunnitelmia rikastua ja saada säästöön vähintään puoli miljoonaa, jopa miljoona eläkepäiviin mennessä. Ja kuinka avoimesti kirjassa puhuttiin rahasta! Tuli selväksi eri keinot säästää miljoonien siemenet. Kirjaan oli haastateltu vain nuoria aikuisia, nelikymppisiä oli vain muutama kertomassa sijoituksistaan ja suunnitelmistaan, sitä vanhempia ei ketään. Samalla sai aika herkullisen kuvan nykyajan aikuisten elämäntavasta, mitä virheitä he olivat tehneet ja miten selvinneet niistä ihmissuhdekiemuroineen eli kirja oli monipuolinen ja rönsyilevä, kertoi muutakin kuin vain rahasta. Hauskakin se oli.

Itseä raha on alkanut kiinnostaa ilmeisesti aivan liian myöhään, mutta enpä omassa ikäluokassa taida olla harvinaisuus tässä lajissa. Sen verran olen kuitenkin ollut minäkin trendikäs, että rahastoon olen säästänyt ja ainakin vielä on saldot plussalla. Vähän aikaa sitten luin sanomalehdestä nelikymppisen miehen haastattelun. Hän harrasti matematiikkaa ja todennäköisyyslaskentaa ja oli rikastunut vetoja lyömällä. Hän oli tehnyt itselleen taulukkolaskelmia ja hyödynsi niiden kylmiä todennäköisyyslukuja, hän oli niittänyt mainetta ihan ulkomaita myöten tarkkuudessaan ja osaamisessaan. Viime vuosi oli koronasta huolimatta (vai sen takia?) sijoittajille oikein unelma vuosi: keväällä kurssit romahtivat, mutta pian ne alkoivat nousta ja nousivat vuoden aikana huippuunsa, korkeammalle kuin ne olivat ennen koronaa. Ne, jotka uskalsivat ostaa osakkeita romahduksen aikana, rikastuivat oikein kunnolla! Tämäkin vedonlyöjä oli sijoittanut 5000 osakkeisiin ja niiden arvo oli nyt 100 000! Vaatimattomasti hän kertoi, ettei tiennyt sijoittamisesta mitään, hän oli vain noudattanut kokeneen sijoittajan suosituksia.

Miksi sitä itse on niin saamaton vai onko sitä vain arka, ettei ole kunnostautunut tässä sijoitusasiassakaan enempää, vaikka aikaa pitäisi olla siihen ja kykyjäkin luulisi olevan edes auttavasti? Miksi tuntuu, ettei raha edes motivoi? Aika on kulunut muiden hyysäämiseen ja turhaan nysväämiseen. Mitä jos ottaisi enemmän selvää sijoittamisesta, vaikkapa treidaamisesta tai kokeilisi soveltaa edes asiantuntijoiden neuvoja? Ja keksisi houkuttimen, mitä ylimääräisillä rahoilla voisi laittaa? Kokemuksesta tiedän valitettavasti, että minua onnenpotkut ja -kantamoiset kiertää, jos jokin asia voi epäonnistua, niin minun kohdalla se melkein aina toteutuu! Kokeneiden sijoittajien neuvo onkin, että kannattaa sijoittaa vain rahat, jotka on valmis häviämään.