tiistai, 18. helmikuu 2020

Asioita, joista pidän 1: Lukeminen ja kirjat

 

kirjat%20%282%29.jpg

 

Asioita, joista pidän 1/10


Jo ennen kouluikää harras toiveeni oli oppia lukemaan, pyysin siskoa ja veljiäni monta kertaa sitä minulle opettamaan, mutta heillä ei riittänyt kärsivällisyyttä minun kanssani, kun en heti oppinut taitoa. Niinpä olin lukevinani kirjoja, omasta päästä keksin tarinoita, mitä niissä muka luki. Jo 5-vuotiaana olin menossa kouluun ja minut olisi varmaan sinne hyväksyttykin, mutta vaikea astma puhkesi 6-vuotiaana minulla niin pahaksi, että koulunkäynti piti siirtää alkamaan normaalisti 7-vuotiaana.

Minulla ei ollut mitään vaikeuksia oppia erilaisia taitoja koulussa, olin jopa niin hyvä, että opettaja nosti minut monta kertaa oikein esimerkiksi muille. Tästä oli seurauksena tietenkin kateutta. Aiemmin hyvä kaverini mullisteli minulle ja minut eristettiin muista, ei otettu enää mukaan leikkeihin välitunnilla. Olin hyvin yksinäinen ekaluokkalainen. En puhunut tästä mitään kenellekään, en opettajille enkä kotonakaan. Kiusaamistahan se oli, silloin sitä en sillä tavalla ymmärtänyt, mutta käsitin, mistä kaikki johtui. Onneksi toisella luokalla kouluumme siirrettiin muualta lisää oppilaita ja sain uusia kavereita.

Koulussamme oli pieni kirjasto ja lainasin sieltä lasten ja nuorten kirjoja. Aku Ankkakin minulle tilattiin kotona vasta, kun opin itse lukemaan. Minulle ei luettu kotona juuri koskaan satuja tai muutakaan. Taisi olla elämäni alkutaival melko ankea. Onneksi oli kirjat! Niitä minä luin, parhaita useampaan kertaan. Ja en pihdannut lukutaitoa ja lukemista vain itselleni! Minulla oli kaksi vuotta nuorempi serkkutyttö, jonka kanssa olimme lapsuuden ajan kuin paita ja peppu! Luin hänelle ja leikimme monenlaisia leikkejä, mm. koulua. Niinpä serkkuni oppi jo ennen kouluikää lukemaan, ja taisi kirjoittaminen ja laskeminenkin sujua auttavasti, koska hänet meinattiin siirtää suoraan toiselle luokalle. En tiedä syytä, miksi niin ei kuitenkaan käynyt, ehkä ei ollut tarpeeksi kypsyyttä. Hänen äitinsä muisti aina nähdessämme, että Leena se opetti heidän pölkkypään lukemaan ja miksi et alkanut opettajaksi. Olen joskus miettinyt, että mahtoi serkullani olla kotona ahdistavaa, jos häntä aina verrattiin minuun, kaksi vuotta vanhempaan. Lukuihmistä hänestä ei tullut koskaan, hänestä tuli aivan erilainen kuin minä, täysin ymmärrettävää. Minä sen sijaan luin itsekseni paljon ja muiden lapsillekin, siinä olin hyvä, poikalapsetkin tulivat kirja kädessä jo eteisessä vastaan: Lue Leena!

Kirjoista minä olen onkinut tietoa ja oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä, myös itseäni. Kirjan avulla pääsee sisälle toisen ihmisen elämään, ajatusmaailmaan ja kokemuksiin. On se ihmeellistä! Miten niistä mustista pikkukirpuista valkoisella pohjalla voi avautua aivan mieletön määrä erilaisia maailmoja! Ilman kirjoja luulen, että minua ei enää edes olisi tai olisin huomattavasti jäykempi asenteissani, en ainakaan olisi edes kuvitellut opiskelevani yliopistossa, en ehkä edes lukiossa. Jossain tutkimuksessa taidettiin tulla sellaiseen johtopäätökseen, että kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää empatiakykyä, osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Tähän kun yhdistää vielä tiedon ja/tai kokemuksen, niin sittenpä voikin auttaa toista ihmistä selviytymään tukalastakin tilanteesta. Se taas on minusta ihmisen jaloin tehtävä: auttaa toista hukkumasta vaikeuksiin.

 

lauantai, 18. tammikuu 2020

Asioita, joista pidän 2: Kirjoittaminen

 

20200116_135548%20%282%29.jpg

 

Asioita, joista pidän 2/10


Kirjoittamisesta tuli minulle henkireikä teini-iässä, vaikka kirjoitin minä päiväkirjaa koulun ensimmäisestä luokasta lähtien,  kun sain päiväkirjan lahjaksi opettajalta ekaluokan keväällä. Olin viidennellä tai kuudennella luokalla peruskoulussa, kun opettajani esitteli yhden ainekirjoitukseni koko luokalle, olin käyttänyt siinä hänen mukaan kirjailijoiden suosimaa tekniikkaa. Sain aineesta 9½ ja yksi luokkakaverini hyrisi ääneen, että Leenasta tulee kirjailija.

En minä tuosta vielä hypännyt taivaisiin kuvittelemaan, että minusta tulisi kirjailija, en toki. Mutta kun pari vuotta kului lisää ja luin enemmän kirjallisuutta pärjäten hyvin äidinkielessä, aloin arvostamaan kirjailijoita ja oikeastaan kaikkia taiteen lajeja. Olin herkkä ja syvällinen mietiskelijä, olin paljon yksin ja tunsin itseni erilaiseksi ja ulkopuoliseksi. Kirjoittamisesta tuli minulle tärkeä keino käsitellä tunteitani, ajatuksiani ja ihmissuhteitani. Yksi suurista unelmistani oli, että minusta tulisi kirjailija. Se olikin niin suuri, että en uskaltanut sitä tavoitella, en uskaltanut edes sanoa sitä ääneen kenellekään. Oli sellainen tunne, että muut ajattelisivat: "Mikähän tuokin luulee olevansa?" ja itsekin taisin ajatella itsestäni samoin. Niinpä en tehnyt kirjoittamisen eteen muuta kuin jatkoin vain päiväkirjojen kirjoittamista. Niitä onkin minulla melkoinen läjä tallella hyllyssä.

Minulla oli kuitenkin realistinen käsitys kirjailijan työstä. Harva kirjoittaja menestyy hyvin tai edes elättää itsensä kirjoittamalla. Ja koska en ollut rikkaasta perheestä, joka olisi tarjonnut minulle hyvät lähtökohdat tai olisi jopa osittain kustantanut elämäni, päädyin opiskelemaan ihan muita asioita ja aloja, ja ohjauduin työelämässä aivan erilaisille raitelle, kuin olin koskaan kuvitellut.

Vasta nelikymppisenä uskaltauduin kirjoittajakursseille kansalaisopistoissa ja työväenopistoissa. Ja kun verkkoyhteydet yleistyivät tietokoneilla, olen osallistunut myös useammalle kirjoittamisen verkkokurssille. Osallistuin jopa muutamaan kilpailuun ja yhdestä sain kunniamaininnan.

Muutaman kurssin jälkeen haaveilin omasta blogista ja sain lopulta perustettuakin sen, tämän, jota olen nyt päivittänyt kohta kuusi vuotta. Mutta suuri haaveeni kirjoittaa romaani, jopa useampi romaani, joilla olisi kustantaja, se taitaa kuihtua. Jospa saisin kirjoitettua yhden kirjan, vaikka omakustanteen, johon olisin voinut kirjata tärkeimmät ajatukseni elämästä, mitä olen siitä oppinut, ja josta olisi ehkä hyötyä jollekin. Välillä olen suunnitellut myös useampaa blogia erilaisine tyyleineen ja aiheineen. Vaihtoehtoja nykyään on ja ties mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan. Voi olla, että suuri haaveeni toteutuu vasta eläkkeellä.

 

sunnuntai, 5. tammikuu 2020

Asioita, joista pidän 3: Musiikki

 

20170912_urut.jpg

 

Asioita, joista pidän 3/10


Olen koko ikäni lapsesta asti halunnut oppia soittamaan pianoa, mutta meillä ei ollut varaa hankkia pianoa tai ei meillä olisi ollut edes tilaa pianolle. Veljeni soitti kitaraa ja minäkin opettelin soittamaan sillä Ukkoa Nooaa, Hämä-hämä-häkkiä ja Jänis istui maassa, noita helppoja rallatuksia, joita sitä rämpytteli korvakuulolta millä tahansa muullakin soittimella, joka osui käsiin. Koulun alaluokilla minulle ostettiin huilu, sellainen muovinen nokkahuilu, jollaiset kouluunkin oli hankittu, ei se kallis ollut, mutta eipä vienyt tilaakaan. Kyllä minä siihen puhaltelin ja osasin soittaakin, mutta kun ei ollut mitään soiton kursseja tai tunteja eikä kannustajaa tai opettajaa, niin huilu unohtui teini-iässä kiukaan päälle ja siskon poika taisi sen lopulta sitten rikkoa.

Opiskeluaikana ostin itse omilla säästöillä sähköurut, joita aluksi pimputinkin innostuneesti, mutta sekin sitten unohtui ja jäi satunnaiseksi soittaminen sillä. En kuitenkaan luopunut uruista, vaikka moni niitä katseli itselleen. Meinasin myös monta kertaa lahjoittaa urut veljelleni, mutta en sitä kuitenkaan raskinut tehdä, vaikka epäilin vahvasti, etten vanhana oppisi enää soittamaan, ainakaan nuoteista ja vaikka oppisinkin, ei minusta tulisi enää hyvää soittajaa millään. Ja olin sijoittanut urkuihin aika suuren summan rahaa, säälitti hävittää niitä ilmaiseksi pois.

Pari vuotta sitten kokeilin netissä toimivaa pianon soiton alkeiskurssia Rockwaylla, ja hämmästyin, että opin nuotteista lukua ja soittamista ainakin teoriassa ihan helposti. Välillä olin ihan tohkeissaan soittamisen kanssa, mutta niin vain jäi soittaminen tälläkin kertaa muiden kiireiden takia kesken. Soiton harrastus olisi vaatinut todella paljon harjoittelua ja liveopetusta ammattilaiselta. Unelmoin edelleen kuitenkin soittamisesta, vielä minä kerran laitan urut soimaan! Vaikka eläkkeellä!

Musiikki on ilman soittamistakin minulle ollut aina henkireikä. Teini-iässä ja nuoruudessa sitä käsitteli musiikin kautta tunteita ja ajatuksia, sitä jopa luokitteli ihmisiä musiikkimaun perusteella, oliko samalla aaltopituudella toisen kanssa. Myöhemminkin olen tsempannut itseäni musiikin avulla milloin ikävään ja vaativaan työsuoritukseen tai kokonaiseen viikonlopun tai jopa viikon työleiriin vanhempieni luona, kun autoin isääni omaishoitajuuden aikana. Sekin aika kesti lähes kymmenen vuotta, joten aika paljosta saan olla kiitollinen muusikoille, että olen jaksanut, samoin vanhempani. Kotona myös kuuntelin musiikkia paljon ja sydämen pohjasta lauloin monesti mukana tai ilman taustamusiikkiakin, kun yritin pitää kotona yllä hilpeää tunnelmaa, vaikka äitini hiipui vuosi vuodelta heikompaan kuntoon. Mutta oli ne mieleenpainuvia hetkiä, kun sain äitini leveästi hymyilemään, kun lauloin vaikka "Eesti, Eesti, Eesti, kaipaan sinne perkeleesti" tai "Kun kolmatta linjaa takaisin kuljen kerran, saa vanhat saatanat jokainen". Sorsakosken "Olet kaikki" ja Markku Aron "Käyn uudelleen eiliseen", niitä lauloin aina suurella tunteen palolla laulajan mukana. Äiti taas reagoi voimakkaasti Katri-Helenan Syysunelmaan. Kun muistelen nytkin sitä aikaa ja äidin liikutusta, kyyneleet kihoavat silmiin.

Sitä se musiikki on parhaimmillaan, liikuttaa ja auttaa jaksamaan. Se yhdistää ihmisiä. Vanhempani olivat innokkaita tanssi-ihmisiä, eikä meillä juuri virsiä veisattu. Itsellä musiikkimaku oli erilainen kuin vanhemmilla, kuuntelin enimmäkseen rockmusiikkia ja iskelmiä, mutta vanhempana olen alkanut pitää myös vanhempieni tanssimusiikista, niin kuin tuokin Sorsakosken kuunteleminen osoittaa. Nykyisin kuuntelen paljon klassista ja bluesia. Laulaisinkin enemmän, mutta kerrostalossa ei kehtaa sitä tehdä, etteivät naapurit joudu kärsimään. Joskus kaivan esiin vanhemmille räätälöimäni joululahjan 70/80-luvun vaihteessa, vihkon, johon keräsin yli sadan laulun sanat - äänitin kasettisoittimella lauluja radiosta ja kuuntelin niitä uudestaan kirjoittaen laulujen sanat vihkoon - ja lauleskelen niitä hiljaa. Isäni lauloi myös monesti tuosta vihkosta lauluja, Tapio Rautavaara oli suosikki, itsekin pidin Toivo Kärjen, Repe Helismaan ja Tapio Rautavaaran yhdistelmästä. Isäni näyttää sivujen kulumisen perusteella eniten laulaneen Tapio Rautavaaran Rakovalkealla:

On yö ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen
Kuu kirkas hohdettaan luo tunturille
On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen
On avautunut sydämeni sille
 
Tää köyhä, karu maa
Mun lumoihinsa saa
On avautunut sydämeni sille
 
On yö ja rakovalkealla liekkiin tuijotan
Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa
Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa
 
Tää revontulten maa
Tää kiehtoo, lumoaa
Ja mieli tänne lakkaamatta palaa
 
On yö ja kohta kiinni painuu silmät raukeat
On havuvuode päällä hangen jäisen
Kuin vartioina tunturien laet aukeat
Ne suojahansa ottaa yksinäisen
 
Tää jään ja lumen maa
Tää jylhän kaunis maa
Se suojahansa ottaa yksinäisen

 

maanantai, 30. joulukuu 2019

Asioita, joista pidän 4: Meditointi ja mindfulness

meditointiappi20191230.jpg

The Mindfulness app

 

Asioita, joista pidän 4/10


Ensimmäisen kerran kiinnostuin meditoinnista jo 1980-luvun loppupuolella. Kävin silloin transsendenttisen meditoinnin esittelytilaisuudessa ja osallistuin maksulliselle meditointikurssille, jossa minulle annettiin mm. mandra, sana jota toistellaan hiljaa mielessä meditoinnin ajan. Sitä ei saanut koskaan lausua ääneen, eikä kertoa sitä toiselle ihmiselle. Vieläkin muistan tuon mandrasanani enkä ole sitä kenellekään sanonut ääneen tai kirjoittanut paperille.

Yritin meditoida kaksi kertaa päivässä 20 minuuttia, aamulla ja illalla, ja osallistuin meditoijien yhteistilaisuuksiinkin. Koin kuitenkin jo silloin meditoinnin vaikeaksi enkä saanut siitä sellaista hyötyä, jota toivoin. Niinpä tapa unohtui pitkäksi aikaa, kunnes tänä vuonna olen yrittänyt sitä uudelleen elvyttää. Nyt teen sen kuitenkin toisin, en enää tiukan vaativasti tietyllä tavalla vaan ystävällisemmin ja itseäni kuunnellen, miltä tuntuu, hyväksyvästi.

Olen jopa ladannut kännykkääni maksullisen Meditointi-appin, jossa on suomen- ja englanninkielisiä eri mittaisia ohjattuja harjoituksia, vaikka netistä löytyy ilmaisiakin harjoituksia. Tästä maksullisestakin appista on myös saatavilla ilmainen versio, jota voi ainakin aluksi käyttää ja kokeilla.

Meditoinnilla on ihan tieteellisestikin tutkittu vaikutus mieleen ja aivojen fyysiseen rakenteeseen, jo kahden kuukauden harjoittelu voi näkyä aivoissa etuotsalohkojen kuorikerrosten toiminnan vahvistumisena. Tuo osa aivoista liittyy ihmisen kehittyneempään ajattelutoimintaan ja harkintaan sekä tunteiden säätelyyn. Juuri stressi kutistaa tai tuhoaa näitä aivosoluja ja käytös muuttuu impulsiivisemmaksi.

Toivon, että meditoinnista ja hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta eli mindfulnessista tulee minulle hyvä päivittäinen tapa, jolla pystyn rauhoittamaan stressaantuneen mieleni.

maanantai, 16. joulukuu 2019

Asioita, joista pidän 5: Jooga

IMG_20191015_jooga.jpg

Vanha 15 vuotta sitten hankittu joogamatto on ahkerasti käytössä joka viikko

 

Asioita, joista pidän 5/10


Jooga on kuulunut säännölliseen harrastukseeni jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Jos olen pitänyt taukoa siitä muutaman viikonkin, on pakko ottaa aikaa siihen ja tehdä harjoitus kunnolla läpi, että saa helpotusta nuutuneeseen ja huonosti voivaan oloon. Teen istumatyötä tietokoneen ääressä, joten varsinkin selkä ja hartiat jäykistyvät ja kipeytyvät, jos ei voimistele, venyttele tai tee joogaliikkeitä. Pelkkä paikallaan istuminen tai löhöäminen sohvalla aiheuttaa pian kumaran ryhdin, pää on kipeä eikä ajatus kulje ja paino nousee.

Epäilen, että ilman joogaa olisin ollut eläkkeellä jo kauan tules-vaivojen takia, saattaisipa olla uhkana jo metabolinen oireyhtymä. Eikä ainoastaan jooga ole hyvä vetreytyskeino jäykistyneelle tukirangalle, vaan kaikenlainen venyttely, voimistelu, jumppa tai pilates, itse nyt satuin kiinnostumaan hatha-joogasta. Lihasten ympärillä on lihaskalvot, jotka kiristyvät tiukoiksi ilman venyttelyä, ja jos haluaa voimaharjoittelulla kasvattaa lihasmassaa ja voimia, voivat nämä kiristyneet lihaskalvot estää lihasten kasvun. Siksi venyttely on tärkeää myös voimaharjoittelun jälkeen.

Olen jo aiemmin kirjoittanut joogaharrastuksestani, joten ei tästä sen enempää.