sunnuntai, 18. huhtikuu 2021

Allergiaa, flunssaa vai korona?

Jouduin nuhan takia ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon ja jouduin heti aluksi koronatestiin. Olin kuullut, että näytteenotto ei ole kaikkein miellyttävin kokemus ja siksi olen vältellyt testiä mahdollisimman pitkään. Minulla on poikkeuksellisesti tänä keväänä ollut selviä allergiaoireita, olen aivastellut ja nenä on vuotanut kohtauksellisesti. Kun oireet eivät tuntuneet häviävän, syyllisyyden takia tartuin luuriin  ja kävin työterveyshuollon oirekartoittimen läpi. Aika koronatestiin ja lääkärille sieltä napsahti.

Koronatesti oli tosiaan ikävän tuntuinen. Näyte kaivettiin niin syvältä, että lähti varmaan palanen aivoistakin mukana. No, ehkä saisin samalla tiedon alzheimerin asteestakin, iän puolesta alkaa olla jo aiheellinen huoli sekin. Lääkäri tutki minua perusteellisesti: katsoi kurkun, korvat, ultrasi poskiontelot, kuunteli keuhkot ja sydämen sykkeen. Kyseli oireista tarkkaan ja krooniset sairaudet ja lääkityksen. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Vasemmalla puolella nenää oli turvotusta ja minulla olikin ollut tuo alue ihan kipeänä jonkin aikaa ja päälle päinkin turvotusta oli nähtävissä. Se oli varmaan ollut tulehtunut. Söinkin Ibumaxia muutaman päivän ajan sen takia. Sanoin lääkärille, että en haluaisi syödä antibiootteja vain poskiontelotulehduksen vuoksi, että olin viimeksi syönyt antibiootteja 9 vuotta sitten enkä kovin helposti ottaisi lääkekuuria, jos paraneminen on mahdollista muuten.

Lääkäri ei saanut minulle selvempää diagnoosia kuin "määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio", flunssaa, jossa pääpaino allergialla. Siihen tulokseen olin päätynyt itsekin, mutta huoli siitä, että jos sittenkin olisi lieväoireinen korona, jota levittäisin ympärille. Olen käyttänyt kyllä suojamaskeja aina kaupoissa ja busseissa, pessyt käsiä, kännykässä ollut koronavilkku päällä ja liikkunut ihmisten ilmoilla mahdollisimman vähän. Seuraavana päivänä tulikin sitten negatiivinen koronatestin tulos ja huokaisin helpotuksesta, en ole ollut koronaa levittävä tautipesä.

Tämä kevät on kummallinen sen vuoksi, että minulla on allergiaoireet niin vahvoja. Minusta tuntuu, että pöly on niiden pahin aiheuttaja. Uutisista olen lukenut, että tänä keväänä erityisesti lepän siitepölyä on paljon ja sellaisetkin oireilevat nyt voimakkaasti, jotka tavallisesti eivät oireile. Ja tietenkin on katupölyä paljon ilmassa tähän vuoden aikaan, se on aiheuttanut minulle oireita jo monena keväänä. Työpaikalla on lisäksi ollut sisäilmaongelmia jo monen vuoden ajan, ja sekin saattaa lisätä kuormaa. Stressi on myös sellainen tekijä, joka pahentaa allergioita. Sitäkin on ollut. Työpaikalla ei henkilökemiat ole parhaimmillaan.

Näin tämä etenee jo toinen koronakevät, odotetaan rokotusvuoroa, josta on ehkä tulossa joka vuotinen, mediassa puhutaan jo valmistautumisesta kolmanteen rokotuskertaan. Suomessa kehitetään nenäsuihketta koronaa vastaan, ollaan pääsemassa siinä jo testausvaiheeseen. Sepä olisikin loistava tuote onnistuessaan! Kotona joudun varmaan lisäämään siivoamista, jos se helpottaisi allergiaoireita. Ja jatkan allergialääkkeiden syömistä. Onneksi ei ole minkäänlaisia astmaoireita, siihenkin olen varautunut uusimalla avaavan lääkkeen. Ja jos tulee pahempia hengitystieoireita, pitää heti olla yhteydessä lääkäriin, sellaisen ohjeen sain työterveyshuollosta.

sunnuntai, 21. maaliskuu 2021

Sijoittamisesta

Sijoittamisesta on tullut nykyään ihan trendilaji, jopa naiset ovat alkaneet rahastosäästäjiksi tai osakesijoittajiksi ja talous- ja sijoitusoppaita julkaistaan tiheään tahtiin. Kyynisesti voisi ajatella, että rahoitusmarkkinoille ei riitä enää vain miesten rahat, vaan sinne halutaan imeä kaikki mahdollinen ylimääräinen raha naisten ja lasten säästöpossulanteista lähtien. Voi kuinka varallisuus on mahdollista saada kasvamaan, varsinkin, jos sen aloittaa nuorena, silloin saadaan korkoa korolle hyöty ja 40 vuoden päästä olet varmasti jo miljonääri!

Luin tänä keväänä Julia Thurénin kirjan Kaikki rahasta, Näin säästin kymppitonnin vuodessa. Oli vähän pettymys tuo korkoa korolle ilmiö, se vaatii vähintään kahdenkymmenen vuoden, mielellään kolmen- tai neljänkymmenen vuoden  sijoitusajan. Ohi on mennyt tuokin juna, jouduin itsekseni toteamaan. Mutta olipa nuorilla kaksi- ja kolmikymppisillä suuria suunnitelmia rikastua ja saada säästöön vähintään puoli miljoonaa, jopa miljoona eläkepäiviin mennessä. Ja kuinka avoimesti kirjassa puhuttiin rahasta! Tuli selväksi eri keinot säästää miljoonien siemenet. Kirjaan oli haastateltu vain nuoria aikuisia, nelikymppisiä oli vain muutama kertomassa sijoituksistaan ja suunnitelmistaan, sitä vanhempia ei ketään. Samalla sai aika herkullisen kuvan nykyajan aikuisten elämäntavasta, mitä virheitä he olivat tehneet ja miten selvinneet niistä ihmissuhdekiemuroineen eli kirja oli monipuolinen ja rönsyilevä, kertoi muutakin kuin vain rahasta. Hauskakin se oli.

Itseä raha on alkanut kiinnostaa ilmeisesti aivan liian myöhään, mutta enpä omassa ikäluokassa taida olla harvinaisuus tässä lajissa. Sen verran olen kuitenkin ollut minäkin trendikäs, että rahastoon olen säästänyt ja ainakin vielä on saldot plussalla. Vähän aikaa sitten luin sanomalehdestä nelikymppisen miehen haastattelun. Hän harrasti matematiikkaa ja todennäköisyyslaskentaa ja oli rikastunut vetoja lyömällä. Hän oli tehnyt itselleen taulukkolaskelmia ja hyödynsi niiden kylmiä todennäköisyyslukuja, hän oli niittänyt mainetta ihan ulkomaita myöten tarkkuudessaan ja osaamisessaan. Viime vuosi oli koronasta huolimatta (vai sen takia?) sijoittajille oikein unelma vuosi: keväällä kurssit romahtivat, mutta pian ne alkoivat nousta ja nousivat vuoden aikana huippuunsa, korkeammalle kuin ne olivat ennen koronaa. Ne, jotka uskalsivat ostaa osakkeita romahduksen aikana, rikastuivat oikein kunnolla! Tämäkin vedonlyöjä oli sijoittanut 5000 osakkeisiin ja niiden arvo oli nyt 100 000! Vaatimattomasti hän kertoi, ettei tiennyt sijoittamisesta mitään, hän oli vain noudattanut kokeneen sijoittajan suosituksia.

Miksi sitä itse on niin saamaton vai onko sitä vain arka, ettei ole kunnostautunut tässä sijoitusasiassakaan enempää, vaikka aikaa pitäisi olla siihen ja kykyjäkin luulisi olevan edes auttavasti? Miksi tuntuu, ettei raha edes motivoi? Aika on kulunut muiden hyysäämiseen ja turhaan nysväämiseen. Mitä jos ottaisi enemmän selvää sijoittamisesta, vaikkapa treidaamisesta tai kokeilisi soveltaa edes asiantuntijoiden neuvoja? Ja keksisi houkuttimen, mitä ylimääräisillä rahoilla voisi laittaa? Kokemuksesta tiedän valitettavasti, että minua onnenpotkut ja -kantamoiset kiertää, jos jokin asia voi epäonnistua, niin minun kohdalla se melkein aina toteutuu! Kokeneiden sijoittajien neuvo onkin, että kannattaa sijoittaa vain rahat, jotka on valmis häviämään.

perjantai, 12. maaliskuu 2021

Halpa lääke unettomuuteen - meditointi?

Noin puolitoista vuotta sitten eli syksyllä 2019 latasin ensimmäisen kerran kännykkääni Mindfulness-applikaation sovelluskaupasta, en enää muista, miten päädyin juuri tuohon sovellukseen, sillä lataan harvoin pelejä tai muitakaan ylimääräisiä sovelluksia kännykkääni, varsinkaan maksullisia. Monia sovelluksia voi kuitenkin käyttää aluksi ilmaiseksi tai niitä voi käyttää osittain ilmaiseksi, niin tätäkin applikaatiota. Joulukuussa aloin jo maksulliseksi käyttäjäksi, minusta vajaa viisikymppiä vuodessa ei ollut paha hinta niin monipuolisesta sovelluksesta, jossa oli kymmenien eri opettajien ohjattuja harjoituksia, jopa useita kursseja meditointiin. Ja ohjelmat näyttävät ajan kuluessa vain lisääntyvän, tulee uusia ohjaajia ja harjoituksia! Mukana oli vain yksi suomalainen ohjaaja muutamine harjoituksineen, mutta ulkomaalaisten opettajien englanninkielinen sanasto ei ole hirveän vaikeaa ja heidän artikulaationsa on yleensä selkeää, joten jopa minä olen löytänyt useitakin hyviä ohjaajia ja harjoituksia sovelluksesta.

Viime vuonna, kun kärsin monta kuukautta tuskallisista iskiaskivuista, tein joka ilta ennen nukkumaanmenoa tuon sovelluksen ohjattuja rentoutusharjoituksia, joissa vuorotellen jännitettiin ja rentoutettiin lihaksia. Ei se radikaalisti auttanut, mutta oli yksi keino helpottaa oloa ja nukkumista, pitää huolta itsestä. Kun toivuin kivuista vähitellen kesää kohden, unohtuivat rentoutusharjoituksetkin.

Kun työt alkoivat kesäloman jälkeen, olinkin kohta taas niin stressaantunut, että nukahtaminen oli vaikeaa. Melatoniini ei yksinään enää auttanut vaan tarvitsin nukahtamislääkkeitä. Niitä napsin koko talven ja olin epätoivoinen, mihin minusta kohta enää olisi. Olin ahdistunut ja vihainen, liikunnasta ja joogastakaan ei ollut apua. Pelkäsin rytmihäiriöitä, johon ylirasitus voi johtaa, pahimmillaan rytmihäiriöt voivat aiheuttaa eteisvärinää ja se taas voi aiheuttaa aivoinfarktin. Tiesin aika monta ihmistä, jotka söivät verenohennuslääkkeitä eteisvärinän takia ja olivat jopa käyneet sähköisessä rytmihäiriön hoidossa, sitä varten joudutaan nukuttamaan. Ja olipa lähipiirissä yksi infarktin kokenut juuri eteisvärinän takia. Hän on neljän vuoden jälkeen osaksi edelleen halvaantunut.

Käännyin jälleen meditaatioharjoitusten puoleen. Päätin aloittaa säännöllisen, sitkeän harjoittelun. Tai ainakin kokeilisin sitä useamman viikon, ennen kuin luovuttaisin. Valitsin kahdeksan viikon kurssin ja nyt olen meditoinut kaksi viikkoa vähintään puoli tuntia joka päivä, yleensä aina ennen nukkumaanmenoa. En uskonut, että meditointi auttaisi, mutta kyllä se ilmeisesti auttaa! Se auttaa, vaikka koko harjoitus tuntuisi pöljältä ja odottaisi vain sen loppuvan, vaikka olisi kuinka räjähtänyt olo meditoidessakin! Olen alkanut nukahtamaan ilman lääkkeitä, en nuku kovin pitkiä öitä useinkaan, mutta riittävän hyvin.

Olen myös tajunnut, että samalla tavalla kuin ihmisille suositellaan liikuntaa ja voimaharjoittelua fyysisen kunnon ylläpitoon, samoin pitäisi jokaisen huolehtia henkisestä hyvinvoinnista säännöllisellä rentoutumisella ja itseään kuulostelemalla. Ei pitäisi odottaa terveyden romahtamista ja aloittaa vasta sitten lyhyt kuntokuuri vaan pitäisi sitoutua loppuelämän ajaksi pitämään huolta itsestään säännöllisesti. Tämä pätee kumpaankin fyysiseen ja henkiseen puoleen. Totta kai masennuskin uusiutuu ja toistuu, jos suorittaa elämää entiseen malliin, elämäntavoissa ei tapahdu pysyvää muutosta. Samoin käy fysiikan. Kun tarpeeksi kauan toistaa tiettyä rutiinia, aivoissakin tapahtuu muutos. Tämä on tieteellisestikin todistettu.

Ei tule olemaan helppo tehtävä säännöllinen meditointi minullekaan, kyllästyn nopeasti samoin toistuviin rutiineihin, mutta sitkeästi aion jatkaa, vaikka muutama päivä jäisi välistä poiskin!

 

perjantai, 8. tammikuu 2021

Koronavuosi edessä ja takana

Viime vuosi oli tavallista raskaampi koronan vuoksi. Elämässä on ollut pelkoa ja ahdistusta vakavan sairastumisen  mahdollisuuden ja kaikenlaisten erilaisten rajoitusten takia. Vähän aikaa näytti jo siltä, että korona kohta voitetaan, kun rokotteita sitä vastaan hyväksyttiin käytettäväksi ja saatiin jakeluun ympäri maailmaa, mutta onkin tullut selväksi, että ei se niin yksinkertaista olekaan. Suomessakin aluksi laskesteltiin, että kesään menessä olisi kaikki saatu rokotetuiksi, mutta nyt takaraja on siirtynytkin vuoden loppuun. Rokotteita ei saada tarpeeksi paljon eikä tarpeeksi nopeasti meille. Toivottavasti tilanne muuttuu vielä parempaan suuntaan, kun hyväksytään käyttöön useampia koronarokotteita, ja niitä saadaan tuotantoon ja myyntiin maailmalle.

Korona jyllää taas keväiseen tapaan joka puolella. Viruksesta on syntynyt uusia muunnoksia, jotka leviävät ärhäkämmin ja nopeammin kuin alkuperäinen koronavirus. Monessa maassa on otettu käyttöön ankarat rajoitukset viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Meillä Suomessa tilanne on paljon parempi kuin monessa muussa maassa, johtuukohan meidän pussinperäsijainnista maailmankartalla, harvasta asutuksesta vai ollaanko me vain niin harkitsevaisia ja vastuuntuntoisia suurin osa kansaa, että pienillä teoilla ehkäisemme laajemman epidemian: käytämme paljon maskeja, pidämme turvavälit, huolehdimme hygieniasta, pysymme sairaina karanteenissa kotona, välttelemme kokoontumisia isolla porukalla? Jospa hyvä tilanne johtuu osaksi suomalaisten hyvästä koulutustasostakin, vaikka Pisa-menestys on tippunutkin muutamia sijoja viime kerroilla? No, ehtii tapahtua vaikka mitä kuluvan vuoden aikana!

Itsellä oli viime vuosi vaikea, sairastin aluksi monta kuukautta iskiasvaivoja. Töissä olen kulkenut kevään parin viikon sairaslomaa lukuunottamatta normaalisti työpaikalla. Kaksi projektia on työlästä, tuntuu, että mitä enemmän niihin tekee työtä, sitä suuremmiksi ne paisuvat. Aina löytyy lisää tongittavaa. Meidän piti jo kesällä saada toinen töistä valmiiksi - se ei ole valmis vieläkään! Toinen homma pitää aloittaa kokonaan alusta uudelleen, toisella työkalulla. Monia töitä on joutunut lykkäämään, kun ei ehdi niihin paneutua.

Viime vuosi oli jotenkin merkityksetön vuosi, tuntuu, ettei tapahtunut mitään positiivista omassa elämässä. Kuntoilussa joutui ottamaan rauhallisemmin, siinä ei tapahtunut edistystä, päinvastoin. Kaikki muutkin harrastukset jäivät vähäisiksi verrattuna edelliseen vuoteen. En saanut aikaiseksi käsitöitä juuri mitään, kirjoja tilasin paljon, mutta en saanut niistä kuin muutaman luettua, alkuvuodesta innostuin muka keskiajasta, kun katselin Ruusun nimi-sarjaa telkkarista ja luin Irja Ranen kirjan Naurava neitsyt - niin vain sekin innostus hiipui siihen. Edellisenä vuotena sain luettua Raamatun lisäksi kymmenkunta muutakin kirjaa. Viime vuonna oli tavoitteena kuunnella Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen luentoja, ja vaikka ne ovatkin olleet pääsääntöisesti todella syvällisiä ja antavat uusia näkökulmia joka luento (n. 20-25 minuuttia/luento), niin tamppaan vasta kolmannessa Mooseksen kirjassa. Joskus nukahdan kuulokkeet korvilla kesken luennon.

Viime vuonna aloitin kuitenkin lueskella vapaa-ajalla yhtä englanninkielistä ja yhtä suomalaista kirjaa tilastotieteestä ja todennäköisyyslaskennasta. Minulla ei ole ollut niiden suhteen oikein mitään tavoitteita, kunhan silmäilen niitä sieltä täältä. Olen kuitenkin innostunut laskemaan ja johtamaan kaavoja erilaisiin tilanteisiin. Toisesta kirjasta olen nyt yli puolet käynyt läpi ja harmittelen, etten ole aiemmin kirjaan tarttunut, se näyttää olevan hyvä kirja! Olen viimeksi laskenut vastaavia laskuja lähes 30 vuotta sitten ja olen ollut varma, että en enää jaksa enkä tajua. Muutenkin on täydentynyt minulle aukkoja koko tieteessä, minustahan ei koskaan pitänyt edes tulla tilastotietieteilijää eikä minua haitannut, jos joku kurssi tulikin suoritettua niukinnaukin ykkösellä (asteikolla 1-3), ei sen tietoja mihinkään tarvittaisi edes! Yhden saman tutkinnon suorittaneen kanssa olemme pähkäilleet, että olisi pitänyt ehdottomasti lukea paremmin ja korottaa huonoja arvosanoja. Mutta ei taida haitata, jos kaikki kurssit eivät ole olleet hyvin tai kiitettävästi suoritettuja, alimpaankin arvosanaan täytyi olla puolet oikein, ja kyllä sekin riittää. Työelämässä voi parantaa tietojaan ja taitojaan sitä mukaa, kun niitä tarvitsee. Koskaan ei ole liian vanha. Ja hyvä kirja on parempi kuin huono opettaja. Sitä mieltä olen ollut aina.

 

perjantai, 9. lokakuu 2020

Kuntoilua Ouran seurannassa

Helpotuksekseni olen parantunut kipeästä iskiasvaivasta, kesän myötä hävisivät vähäisetkin oireet. Heinäkuussa aloitin varovaisesti kevennetyt HIIT-treenit puolen vuoden tauon jälkeen. Teen nyt puolen minuutin repäisyjä 5-8 kertaa. Lämmittelen myös 10-15 minuuttia ennen treeniä ja myös voimaharjoittelua ennen teen muutaman minuutin lämmittelyt. Olen vähentänyt tiukkaa suorittamista, pidän nyt lepopäiviä, jopa lepoviikkoja.

Seuraan nyt kuntoani paitsi Polarin fitnessmittarilla, myös Ouran hyvinvointisormuksella. Hankin Ouran sormuksen keväällä  koronaepidemian jo levitessä meillä. Sormus tilataan netin verkkokaupasta, vain Helsingissä sitä myydään kivijalkamyymälässä. Sormus mittaa sykettä, sykevälivaihtelua ja kehon lämpöä nukkuessa. Se mittaa näin unen laatua, REM-unen ja syvän unen määrää, sekä palautumista edellisestä päivästä. Se antaa lempeitä ohjeita, mutta myös tiukasti varoittaa, jos tulokset antavat aihetta. Kannustaa ja kehuukin se välillä, jos on saanut kaikki lukemat takaisin optimitasolle. Päivisin sormus mittaa askeleita, kulutettuja kaloreita ja rasituksen määrää. Liikuntaharjoitukset pitää itse laittaa erikseen joka päivä Ouran sovellukseen, jonka saa älykännyköihin sovelluskaupasta.

Olen ollut tyytyväinen Ouraan. Alussa en läheskään aina välittänyt sen kehoituksista ottaa rauhallisemmin kuluva päivä, mutta huomasin pian sen olevan monesti oikeassa. Sormus ei myöskään minusta korvaa fitnessmittaria, ne täydentävät toisiaan. Seuraan markkinoita koko ajan sivusilmällä, millaisia kuntoilurannekkeita tulee myyntiin. Polarin mittari on ollut minulla nyt puolitoista vuotta käytössä, enkä ole siihen kauhean tyytyväinen. En halua sitä ihan äkkiä kuitenkaan vaihtaa uuteen malliin, sen verran vanhanaikainen olen, etten kehtaa uudehkoa toimivaa laitetta heittää kierrätykseen tai roskiin.

Kunto minulla on jonkin verran huonompi kuin vuosi sitten. Kuumia aaltoja tulee taas välillä, mutta ihan siedettävällä tasolla ja määrällä. Flunssaa en ole kevään jälkeen sairastanut, mutta johtuuko se siitä, että noudatan Ouran ohjeita pitää lepopäiviä vai siitä, että koronan takia pesen käsiäni enemmän ja ihmiset pitävät toisistaan etäisyyttä edelleenkin. Töissäkin monet palaverit tulee hoidettua etäyhteytenä, osa ihmisistä, etenkin iäkkäät, näyttävät siirtyneen kokonaan etätöihin kotiin. On huomattu, kuinka säästyy aikaa, kun ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen työpäivän aikana.

Elokuussa kävin kuntotarkastuksessa ja ilokseni hapenottokykyni oli parantunut edellisestä mittauksesta. Neljä vuotta aiemmin se oli Polarin mittarilla sykevyön kanssa tasoa 4, nyt se oli tasoa 5, eli hyvä. Paras arvo on 7. Aloitin HIIT-treenit viime vuonna yhtenä syynä juuri lisätäkseni hapenottokykyä ja se näyttää onnistuneen yhdessä vuodessa. En olisi muutama vuosi sitten uskonut enkä varsinkaan lapsuudessa ja nuoruudessa, että keuhkoni voisivat joskus toimia jopa hyvin! Ja vielä ilman avaavaa lääkitystä! Olen kärsinyt 4-vuotiaasta asti vaikeasta astmasta. Siihen aikaan lääkkeet astmaan olivat todella inhottavia, ne väsyttivät ja oksettivat, siksipä en niitä halunnut ottaa. Jos leikittiin liian rajuja leikkejä ja minua alkoi ahdistaa henkeä, sitä vain piti olla hissukseen jonkin aikaa, että pahin kohtaus meni ohi tai lievittyi. Minusta ei tullut ollenkaan liikunnallista nuorta juuri tuon astman takia: miksi pitää urheilusta, jos itsellä ei ollut siinä lainkaan menestymisen mahdollisuutta? Myöhemmin olen saanut lääkäreiden kommenteista käsityksen, että hoitamattomat astmakohtaukset vahingoittavat keuhkoja. Sekin taitaa olla vain urbaanilegenda, kun itselleni ei näytä käyneen niin huonosti. Vai onko minulla vain hyvät perintötekijät, vanhempani olivat poikkeuksellisen terveitä ja hyväkuntoisia, isäni juoksi lapsuudessa kilpaa koulukisoissa ja voitti niistä monet. Kyllä me astmaiset lapset olimme varmaan raskaita pettymyksiä vanhemmillemme! He syyttelivät toisiaan meidän sairauksista. Sitä tunsi itsensä sekundaksi jo syntyessä, oli ei-toivottu maailmaan.

Ei pidä määrittää itseään lapsuuden ja nuoruuden perusteella kuuluvaksi johonkin tiettyyn muottiin, että ei pysty, ei osaa, ei kykene, ei ole lahjoja! Pitää vaan sitkeästi uskaltaa kokeilla, jatkaa yrittämistä, vaikka epäonnistuu, vaihtaa lajia, yrittää uudestaan. Tämä koskee elämässä kaikkea muutakin kuin urheilua. Pitää unelmoida vaikka mahdottomia ja kokeilla! Elämä vaatii sinnikkyyttä, että joka päivä nousee sängystä ylös ja yrittää jotain, edes jotain sinne päin, mikä on tärkeää tai mitä haluaisi!