keskiviikko, 11. syyskuu 2019

Lisää kuntoilusta sykemittarin kanssa

Maaliskuussa hankin Polarin fitness-mittarin A370 ja olen käyttänyt sitä säännöllisesti eli miltei jatkuvasti alusta lähtien. Kuukauden päivät olen myös antanut olla jatkuvan sykkeen mittauksen päällä rannekkeessa, vaikka se kuluttaakin paljon akkua, ja joutuu lataamaan ranneketta melkein joka päivä.

Mitäkö on tapahtunut reilussa puolessa vuodessa?

Jo helmikuussa aloitin lyhyiden HIIT-treenien (High Intense Interval Training) harjoittamisen kahdesti viikossa. Tässä minun HIIT-versiossa haarahypyt ovat raskain osa, alussa ja lopussa treeniä teen minuutin ajan haarahyppyjä niin nopeasti kuin jaksan, vastaavat minusta kutakuinkin naruhyppelyä vaativuudeltaan. Aluksi tuntui jo 50 hyppyä ylivoimaiselta, happi tuntui loppuvan ja jalat väsyivät ennen aikojaan. Parin treenin jälkeen oli pakko helpottaa viimeistä haarahyppyminuuttia, polvet eivät kestäneet rasitusta. Niinpä olen viimeisen minuutin puoleksi juossut paikallaan ja puolet tehnyt haarahyppyjä.

Kun sain sykemittarin treeniin mukaan, se vilkkui maksimisykkeellä punaisella tai kovatehoisella keltaisella nopeasti ja pitkään. Myös kävelyllä ja voimaharjoittelussa syke nousi lähelle maksimia helposti, ja minulla olikin paljon kovatehoista tai maksimiharjoitusta kaikissa liikuntasuorituksissa ensimmäisinä kuukausina. Päivän suositeltu liikunta-annos täyttyi myös helposti ja nopeasti, nousipa välillä kolminkertaiseksi tai jopa viisinkertaiseksi. Asetuksissa minulla on kaikista vähäisin vaatimus liikuntaan, kun olen istumatyöläinen, töissä tulee vähän liikuntaa.

Parin, kolmen kuukauden jälkeen pystyin jo hyppäämään yli 60 haarapyppyä minuutissa ja puolen vuoden päästä syyskuussa lepoviikon jälkeen hyppäsin jo 75 hyppyä minuutissa! Sykekään ei nouse enää helposti punaiselle maksimialueelle tai edes keltaiselle tehoalueelle millään liikuntasuorituksella. Tätä olen vähän ihmetellyt, onko se hyvä merkki vai huono, mitä jos olenkin "ylikunnossa", syke ei jaksa enää nousta korkealle tehokkaalle alueelle? Välillä tuntuu, että en saa itsestäni kaikkia tehoja irti, on vähän kuin tervassa taapertaisin. Silti suoritukset ovat parantuneet. Eli olisiko kuntoni parantunut säännöllisten treenien ansiosta, tätä toivon.

Olen myös mittaillut verenpainetta silloin tällöin, koska minulla on ollut sydämen tykyttelyä ja rytmihäiriötuntemuksia aika usein. Verenpaine oli joskus vähän korkealla, alapaine n. 80 tai yli, yläpaine monesti lähenteli 130 tai oli ylikin. Pitkään olen nyt kuitenkin saanut paljon alhaisemmat lukemat, alapaine lähentelee 70 tai on vähän yli ja yläpaine nousee harvoin yli 120, vaikka kuinka olisi nukkunut huonosti yön ja tuntuisi vaikka miltä. Syke on myös alentunut reilusti niin paljon, että ei ole tarvinnut ottaa betasalpaajia tykyttelyyn.

Paino on myös pudonnut kaksi kiloa tänä vuonna.

Jos sykemittari on auttanut minua liikkumaan enemmän ja parantamaan kuntoani, niin eipä ole ollut huono investointi! En ole tarvinnut muuta personal traineria. Ehkä pitää kuitenkin välillä vaihtaa liikuntaohjelmia, tehdä erilaisia liikkeitä voimaharjoittelussa ja HIIT-treenissä. Niitä on netit ja lehdet täynnä erilaisia vaihtoehtoja.

Mutta on toinenkin elämäntavan muutos, joka on voinut vaikuttaa tuloksiini. Olen vähentänyt viinin juomista viikonloppuisin keväästä lähtien. Ei se ole ollut koskaan kyllä suurta kulutusta, yleensä korkeintaan kaksi lasillista viiniä ruokailun yhteydessä lauantaina tai sunnuntaina. Olen siirtynyt vähäalkoholisiin viineihin ja oluen olen vaihtanut ykkösolueeseen, jos sitä juon.

Aion jatkaa samaan tyyliin edelleen, pidän kuitenkin enemmän lepopäiviä ja jopa lepoviikkoja. Ja vaihtelen ohjelmia välillä, ettei keho totu liikaa samoihin suorituksiin. Harmittaa vähän, etten satsannut heti aluksi parempaan sykemittariin/äly-/urheilukelloon, kuin tähän jo vähän vanhaan malliin Polarilla. Pidin näitä vähän pilipalilaitteina, mutta ovat osoittautuneet mainettaan paremmiksi ainakin minun mielestä ja kokemuksen myötä.

 

tiistai, 30. heinäkuu 2019

Mitä tekisin toisin, jos olisin nuori

Nuorena olin humanisti-taiteilija, joka haistatti pitkät rahalle ja talousasioille, ei kiinnostanut pätkääkään omaisuuden haaliminen tai korkeapalkkaiset ammatit ja vaikutusvaltaiset asemat yhteiskunnassa. Olin kapinallinen oman tien kulkija, joka tuli toimeen vähällä ja oli vähään tyytyväinen. Olin vapaa eikä minua rahalla ostettaisi! Minä en riistäisi ketään eikä minua riistettäisi rahalla. Halveksin ihmisiä, joille raha ja sen kerääminen oli elämän tärkein asia, ja jotka halusivat näyttää menestymistään muille arvokkailla merkkituotteilla. Ajattelin, että ihminen, jonka pitää pönkittää egoaan luksustuotteilla, omaa vain hirveän huonon itsetunnon, joka ei paranisi ulkoisella pöökäämisellä - olikohan tällaista ressukkaa peräti kaltoinkohdeltu lapsuudessa, mikä olisikin sitten vaikka minkälaisen persoonallisuushäiriön taustalla! "Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä", kuvasi hyvin ajatteluani.

Vaikka pidinkin rahaa vain likaisena hyödykkeenä, minulla silti yleensä oli aina rahaa, ei paljon, mutta riittävästi, tulin toimeen sillä. Osasin hoitaa raha-asiani mallikelpoisesti, johtuikohan siitä, että olin huolellinen ja tarkka luonnontieteilijä, osasin laskea, opiskelinhan matematiikkaa. Kävin välillä töissä, nostin opintolainaa ja sain opintotukea. Koskaan ei tarvinnut kerjätä lainaa kavereiltani, päinvastoin, lainasin joskus muille rahaa, mutta koska takaisin maksu oli monelle ongelmallista, tein jossain vaiheessa päätöksen, etten koskaan enää lainaa rahaa kenellekään. Voisin lahjoittaa pikkusummia tai ostaa jotain lahjaksi tarpeellista, mutta suurempia summia en lainailisi parhaalle ystävällekään. Yleensä se on raha, josta ne suurimmat ja pahimmat riidat tulevat parisuhteessakin, sen takia monet avioparit eroavat toisistaan.

Nuoruudesta on nyt kulunut aikaa monia vuosia, kymmeniä vuosia... mitä nyt sanoisin nuorelle itselleni suhtautumisesta rahaan ja sen käyttöön?

Raha on niin kuin tuli, hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos rahaa on niukasti, elämä on hankalaa monella tavalla, kaukana ollaan vapaudesta. Rahan puutteellakin voi ihmistä hallita, se se vasta vapauden riistoa voi olla, jos pitää koko ajan miettiä, miten eläisi, että säilyy hengissä, miten saa rahat riittämään! Oli ihan hyvä asia, etten nuoruudessa tehnyt rahasta ja sen haalimisesta koko elämän suurinta maalia. Mutta olisin voinut elää järkevämmin silti. Miksi en säästänyt käsirahaa omistusasuntoa varten ja hankkinut edes pientä yksiötä sen sijaan, että maksoin vuosikausia vuokraa vähän sinne sun tänne? Vuokriin on uponnut ainakin yhden asunnon verran omalta osaltani. Samoilla rahoilla olisin maksanut omaa kuin vuokra-asuntoa! Isäni joskus otti esille oman asunnon hankinnan, hän olisi varmasti auttanut minua siinä, mutta olin niin ylpeä, että en antanut isäni auttaa minua. En halunnut olla kiitollisuuden velassa vanhemmilleni. Minulle oli hyvin tärkeää tulla omillani toimeen. Ja en ollut aina varma, mistä saisin työpaikan, joutuisinko muuttamaan muualle, ehkä kauaskin, en halunnut omistusasunnosta riesaa, vuokra-asunnosta olisi helpompi päästä eroon.

Toinen asia, joka harmittaa nuoruudessani, on, että tein monta vuotta töitä huonosti palkatuissa sesonkitöissä, marketin kassalla, kaupan ruuhka-apulaisena tai lomittajana. Miksi en ollut kunnianhimoisempi ja hakenut oman alani töitä aiemmin? Siinä tekisin nyt toisin.

Nuoruudessakin minä säästin, mutta vain määräaikaistalletustileille jotakin isompaa hankintaa varten, kuten tietokonetta tai puhelinosaketta varten. Silloinkin oli nuorille mahdollisuus asuntosäästämiseen, johon en harmikseni alkanut. Osakkeita olisi voinut myös silloin ostaa, mutta se oli siihen aikaan paljon työläämpää kuin nykyään, minulle ihan utopiaa. Jos nyt olisin nuori, säästäisin varmaan rahastoihin säännöllisesti rahaa, kuten nyt vanhempana olen tehnyt useita vuosia. Talousasiantuntijatkin suosittelevat indeksirahastoja, joissa on pienet kulut, mutta ne tuottavat monesti vähintään yhtä hyvin kuin aktiivisesti hoidetut rahastot, monesti paremminkin. Pankkitileillä korot ovat nykyään nollassa eli rahan arvo käytännössä alenee. Rahastojen arvot yleensä nousevat jo muutamassa vuodessa useita prosentteja, jopa kymmeniä prosentteja, puhumattakaan mitä nousu on vuosikymmenten aikana! Ja sijoittamisesta on tehty helppoa, siihen ei tarvita edes pankissa käyntiä, riittää, että on pankkitunnukset johonkin pankkiin. Sijoituksia kannattaa hajauttaa sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Nykyään luen talousuutisia yhtä suurella mielenkiinnolla kuin työnkuvaanikin kuuluvaa psykologiaa tai ilmastonmuutokseen liittyviä uutisia. Kaikki ne ovat merkitykseltään suuria ja ajankohtaisia vaikuttajia tänä päivänä, ne koskettavat meitä kaikkia, nyt ja tulevaisuudessa. Viisas varautuu ennakkoon ja ottaa selvää.


sunnuntai, 9. kesäkuu 2019

Ihmisen osa?

Meillä oli lapsena joskus tapana heitellä kivillä sammakoita, joita tienvarren ojat olivat keväällä täynnä vilisemällä. Siellä ne kurnuttivat, silmät vain moljottivat veden pinnan yläpuolellä. Välillä ne ratsastivat päällekkäin, ja kutua ilmestyi pian vesiojiin. Postinhakureissulla laskimme aina sammakoita matkan varrelta, kuinka monta päätä näkyi.

Sammakko oli meistä inhottava otus! Melkein yhtä inhottava kuin käärme tai hämähäkki. Niitä sai kivittää ja tappaa. Sellainen oli vielä lapsen mieli, julma, kokematon, kyvytön asettumaan toisen asemaan. Vanhemmat eivät silloin ehtineet meitä kasvattaa ja neuvoa, eivätkä opettajatkaan osanneet kaikkea valistaa. Minulla oli kuitenkin myös tapana ottaa useana keväänä sammakon kutua vedellä täytettyyn lasipurkkiin ja seurata nuijapäiden kehittymistä. Jostain syystä aina kun nuijapää alkoi saada sammakon raajat, aloin kammota niitä. Kumosin purkin sisällön takaisin ojaan. Luonnonsuojelusta ei vielä tuohon aikaan puhuttu mitään, emmekä me lapset tienneet siitä mitään, eivätkä paljon vanhemmatkaan.

Onneksi olimme silloin vain olemattomia rääpäleitä monilta kyvyiltämme, niin myös kivenheiton tarkkuudessa: emme osuneet sukkelaliikkeisiin otuksiin! Aina ne onnistuivat singahtamaan karkuun. Mutta kerran kävi niin, että yksi kivi ilmeisesti osui sammakkoon ja näimme, kuinka se ui ja vuoti verta. Silloin järkytyin. Otin serkkuani kädestä kiinni ja vannotin meitä: "Ei enää koskaan heitetä kivillä sammakoita. Älä sinäkään enää ikinä kivitä sammakkoa!"

Niin myös tapahtui. Vaikka olimme tuskin kymmenvuotiaita, serkkuni vielä kaksi vuotta minua nuorempi, sammakoiden kivittäminen loppui meiltä siihen.

Olen hävennyt omaa julmuuttani sammakoita kohtaan vielä aikuisenakin. Miten saatoin tehdä niin? Olinpa ajattelematon! Enkö yhtään käsittänyt, mitä hätää ja kipua tuotin viattomille luontokappaleille!

Nyt kokeneempana ja vanhempana näen asian jo toisin. Onneksi me tajusimme jo varhain olla kivittämättä meidän mielestä kaikin puolin rumaa ja inhottavaa otusta. "Kivittäminen" kuitenkin jatkuu joka puolella, joka päivä aikuistenkin ihmisten maailmassa. Pilkataan tai uhkaillaan, levitetään valheita tai väärää tietoa, jopa lyödään toista tai isketään hengiltä, ei osata asettua toisen ihmisen asemaan, puhumattakaan eläimen osasta. Itse yritän olla kaikenlaiseen loukkaamiseen osallistumatta.


torstai, 4. huhtikuu 2019

Paljon iloa fitnessmittarista - ja turvaa!


Tänä keväänä hankin pitkän harkinnan jälkeen Polarin fitnessmittarin. Odottelin ainakin pari vuotta, että markkinoille tulisi tarpeeksi laadukas, luotettava ja vielä kohtuullisen sirokin sporttikello jopa minun ruippanaranteeseen. No, ei ole tullut, joten päätinpä hankkia kotimaisen tuotteen, josta luin positiivisia arvosteluja sekä asiantuntijoilta että monilta käyttäjiltä, ja vielä kun yksi minua paljon ansioituneempi data-analyytikkoystäväni oli itse käyttänyt saman mittarin aikaisempaa mallia jo useamman vuoden ja kehui sitä, olipa tullut siitä melkein riippuvaiseksi, niin täräytinpä yhtenä päivänä minäkin sellaisen.


En odottanut paljon tältä mittarilta, sehän oli vaan joku aktiivisuusmittari, joka mittaisi ranteesta sykettä ja laskisi askeleita luultavasti miten sattuu, kun kättä vähän heilauttaa, siinä ei olisi edes GPS:ää, joka mittaisi kuljettua matkaa luotettavammin. Vähän liian suureltakin se näytti ja tuntui. Oikeastaan aika ruma vempain, jäisikö vain hyllylle keräämään pölyä?


Kuinka väärässä olin...


Muutaman viikon käytön jälkeen minua harmittaa sekin, kun joudun pari, kolme kertaa viikossa lataamaan sitä ja poistamaan sen ranteesta. Ja pidän kelloa ranteessa jopa yöllä, sillä se seuraa liikkeiden perusteella yöunta, kuinka levotonta tai syvää uni on. Rannekkeen näyttö ja toiminnot eivät ole kovin kaksisia, mutta kännykkään voi ladata Polarin sovelluksen, johon kello on yhteydessä bluetoothin kautta ja mittarin keräämät tiedot voi siirtää kännykkään. Mittarin voi myös yhdistää tietokoneeseen kaapelin avulla ja siirtää tiedot siitä koneelle Polarin sovellukseen, sovellus pitää ensin tietenkin asentaa tietokoneelle Polarin sivuilta.


Olen kyllä ollut tyytyväinen Polarin sovellukseen kännykässä ja itse aktiivisuusmittariin ranteessa, olen suorastaan hurahtanut itseni mittaamiseen! On varmaan paljon edistyneempiä ja parempia mittareita aktiiviurheilijoille, oikeita älykelloja monipuolisine toimintoineen, mutta tällaiselle vanhalle varikselle, joka kuntoilee vain pysyäkseen edes toimintakykyisenä joten kuten, riittää oikein hyvin tällainen härpäke!


Eniten pidän ehkä mittarin harjoitusohjelmista, joissa mitataan sykkeen tasoa harjoituksen aikana, ja jos syke menee maksimisykkeen yli, kello värähtelee ranteessa. Tietääpähän ottaa rauhallisemmin. Kännykästä voi sitten tarkastella sykekäyriä, kaloreiden kulutusta ja rasvan polton osuutta kaloreista. Aktiivisuusmittaus on koko ajan päällä kellossa ja jos jämähtää tunniksi paikoilleen, ranneke värisee taas ranteessa ja ilmoittaa, että on aika liikkua. Yöksi nämä ilmoitukset voi poistaa asetuksista. Askelten laskenta mittarissa on aika leväperäinen mielestäni, liioittelee määriä kovasti, perustunee varmaan käden heilahteluun. Yhtenä siivouspäivänä minulla tuli muka yli 17 000 askelta, jota en kyllä usko. Toisaalta, on se liikuntaa imurointi ja lattioiden moppauskin, samoin kuin lakanoiden veto.


Mittari on lisännyt aktiivisuuttani paljonkin. Vuoden alusta jo parantelin kuntoiluohjelmiani ja itseni mittaaminen vielä tehostaa niiden noudattamista, ja mikä kaikkein parasta, tekee harjoittelusta turvallisempaa. Olen alkanut tehdä 5 minuutin HIIT-treenejä kahdesti viikossa: 2 x 1 minuuttia haarahyppyjä, 2 x 1 minuuttia kyykkyjä ja 1 minuutti paikallaan juoksua. Kaikki tehdään niin lujaa kuin pystyy. Sykemittari on tässä todella hyvä olla käytössä, sillä syke nousee äkkiä korkealle ja mitä iäkkäämpi on, sitä alhaisempi maksimisyke on (maksimisyke = 220 - ikä). Jos on iäkäs ja/tai ei ole kuntoillut pitkään aikaan, pitää olla varovainen näiden HIIT-treenien kanssa.


Voimaharjoitteluni on myös muuttunut. Teen nyt kaksi puolen tunnin treeniä viikossa. Teen vain yhden tai korkeintaan kaksi sarjaa ja toistan liikettä niin kauan, että en enää jaksa enempää. Mitä raskaammat painot, sitä vähemmän toistoja tarvitaan, joten olen aikonut ostaa raskaammat käsipainot, vanhat ovat 3 kiloiset, meinaan laittaa 4 kiloiset.


HIIT- ja voimaharjoitelutreenien lisäksi käyn kävelylenkeillä ulkona. Jostain syystä aktiivisuusmittarini laskee tavalliset kävelylenkkini intensiivisyydeltään yleensä korkeiksi, ne vastaavat sen mielestä hölkkää. Tätä vähän ihmettelen. Onko minulla syke turhan korkealla vai olenko liian vauhdikas ikäisekseni? Epäilen tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Näillä harjoituksilla liikun lähes joka päivä enemmän kuin tarpeeksi viikon aikana, 100 % aktiivisuutta tulee täyteen äkkiä, ylittyypä välillä 200 %.


Miksikö liikun? Vanhempani elivät lähes 90-kymppisiksi, enkä itse haluaisi jäädä kovin paljon huonommaksi. Ja haluaisin elää kohtuullisen terveenä ja toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään, kuolla toivottavasti saappaat jalassa, jos mahdollista. Pelottaa hoitolaitoksiin joutuminen jo nyt.


sunnuntai, 30. joulukuu 2018

Jouluiloa ja vähän filosofiaa

Viikko sitten oli joulu ja jouluihmisenä haikailen jo sen perään, vasta vuoden päästä on seuraava joulu! Mikä siinä joulussa on  niin ihmeellistä? Minusta on yksinkertaisesti hauskaa pelkkä jouluun valmistautuminenkin! Ostella lahjoja, kääriä niitä pakettiin, laittaa jouluruokia ja leivonnaisia. Tänä jouluna tein pitkästä aikaa lanttu- ja bataattilaatikkoa, joita ystäväni kehui ja söi mielellään. Pipareita varten tein taikinan, mutta tortut olen tehnyt kaupan valmiista voitaikinasta. Leivoin myös kirsikkakakun. Kinkkua meillä ei ollut, mutta poron- ja naudanpaistia oli.


Kävimme tietenkin laulamassa kauneimmat joululaulut ja veimme kynttilän haudalle. Ne kuuluvat ehdottomasti joulurituaaleihini.  Yömessussa emme tänä jouluna käyneet. Joulun kauneus valoineen, kynttilöineen ja koristeineen, hiljaisuus ja lepo ovat minusta joulussa kaikkein parasta. Voi lukea hyvää kirjaa ja syödä suklaakonvehteja. Tai kuunnella vain musiikkia. Tai katsella tv:stä elokuvia, joita jouluna riittää kellon ympäri. Tämän joulun hyväntekeväisyysteon vein viemällä Pelastusarmeijan pataan kaksi lahjaa, molemmat oli yksinäiselle miehelle suunnattuja, toisessa oli villasukat, toisessa kolmet Black Horsen alushousut. Yhdelle ystäväni ystävälle lahjoitin lapaset hänen omasta toivomuksestaan.


Tänä vuonna en ole tehnyt suuria saavutuksia itseni kasvattamisessa ja kehittämisessä, kuten viime vuonna. En ole kokeillut uusia harrastuksia, soittaminenkin jäi vähäiseksi, mutta vielä minä palaan siihen, en unohda sitä täysin. Tänä vuonna olen kuitenkin lukenut monta hyvää kirjaa! Kesällä helteiden paahteessa luin lopultakin Jostein Gaarderin Sofian maailman. Kirja on ollut keskeneräisesti luettuna hyllyssäni varmaan yli 15 vuotta! Kannatti lukea kirja, vaikka se alussa tuntui lapselliselta. Onneksi siinä oli paljon asiaa länsimaisesta filosofiasta ja sen kehityksestä maineikkaimpine filosofeineen. Lopulta itse romaanin tarinakin tuntui ovelalta ratkaisulta. Hyvä kirja, suosittelen lukemaan! Toinen filosofiaa käsittelevä kirja, jota olen lueskellut tänä vuonna, on Lauri Järvilehdon Tee itsestäsi mestariajattelija. Se on vielä kesken, olen nyt noin puolessa välissä. Kirja mm. neuvoo keinoja, joilla voi lievittää stressiä ja kehittää ajattelukykyään, mutta myös päivittää tiedot nykyajan suuntauksista mielenfilosofiassa. Yllätys oli minulle suuri, kun jopa Platonin aikainen ideaoppi luolavertauksineen on vielä yhtenä suuntauksena voimassa, ja niinpä lukaisin pikaisesti uudelleen Sofian maailman Platonia käsittelevän kurssin. Olen niin iloinen niistä tiedon hippusista ja käytännöllisistä neuvoista ajattelun voiman ohjaamisesta, että kyllä laitan kohta filosofian vähintään yhtä korkealle ellei korkeammallekin paikalle arvoasteikollani kuin psykologian ja psykiatrian!


Jos vapaa-ajalla en juuri ole uusia taitoja oppinut, niin työelämässä niin on kuitenkin onneksi tapahtunut! Olen opetellut uusia analysointimenetelmiä ja kokonaan uuden ohjelman käytönkin olen tietokoneella oppinut. Tämä helpottaa epäilyjäni omasta kehityskyvystäni, olen epäillyt, että olen liian vanha oppimaan uutta. Niin ei todellakaan ole asia. Jos oppiminen on vaikeaa, se johtuu yleisemmin siitä, että on väsynyt ja stressaantunut monista muista arkipäivän tekemisistä ja kiireistä, ei ole kerta kaikkiaan aikaa ja resursseja uuden oppimiseen. Mutta kun aikaa ja voimía on taas enemmän, uuden oppiminen helpottuu ja palautuu! Ruuhkavuosissa on parasta laskea vaatimustasoa ja hoitaa itseään mahdollimman hyvin ja olla itselleen armollinen.