Viime toukokuussa verkossa oli kolmipäiväinen virtuaalinen tapahtuma Traumasummit 2021. Kuuntelin melkein kaikki sen haastattelut ja puheet. Videot saattoi lähetyksen jälkeenkin vielä katsoa netistä parin viikon ajan, enää niitä ei saa esille.

Tilaisuudessa käsiteltiin monialaisesti traumoja, mitään uutta tai mullistavaa en kuitenkaan tapahtumasta löytänyt. Se jäi mieleen, että iän myötä traumat monesti puhkevat helpommin, tulevat pintaan, koska puolustusmekanismit heikkenevät ikääntyessä, niin kuin kaikki muukin ihmisessä silloin tekee, fysiikka ja kognitiiviset taidotkin. Se oli kuitenkin positiivinen havainto, miten traumoja tai traumatisoitunutta ihmistä hoidetaan nykyään psykologiankin mukaan: rakkaudella ja armollisuudella. Ollaan siis tieteellisestikin ottamassa käyttöön samat vanhat keinot, kuin Jeesus ja kristinuskonto ovat opettaneet jo pari tuhatta vuotta. Ei siis mitään uutta!

Huonot olosuhteet pakottavat monet kasvattamaan itsensä ympärille kovat panssarit. Niihin tulleita säröjä ja haavoja nuoleskellaan yksinään hiljaisuudessa, lääkitään alkoholilla tai pillereillä tai istutaan ammattiauttajien pakeilla vuosikausia. Mitä jos tuo vahingoittunut osa meissä onkin se paras kohta meissä: pikkulapsi, joka huutaa apua? Jeesushan asetti lapsen meille esimerkiksi, minkälaisiksi meidän olisi tultava.

Ei haavoissa ja traumoissa ole mitään hävettävää, ei lapsen avuttomuudessa tai hauraudessa. Heillä on hävettävää, jotka haavoja aiheuttavat. Usein se johtuu pelkästä tietämättömyydesta paremmasta, laitamme pahan kiertämään, kohtelemme muita, kuin kohtelemme itseämme tai miten meitä on kohdeltu. Tutki ja tunne itsesi on hyvä neuvo. Ja rakkauden kaksoiskäsky.