Asioita, joista pidän 9/10

 

Ennen kouluikää se jo alkoi, tavaton kiinnostus ja innostus seurata äidin puuhailua ompelukoneen ääressä! Vaikka äiti kuinka varoitti, että ei saa koskea, ei saa työntää sormea neulan alle, ei saa mennä koneelle sillä aikaa, kun hän itse on muualla tekemässä jotain muuta tärkeää. Varoittelut olivat aivan kuin vain olisi heittänyt bensiiniä liekkeihin, oli ihan pakko päästä koskettelemaan vanhaa poljettavaa Singeriä ja kankaita, joita äiti ompeli sillä.

Aika pian ompelin jo nukeille vaatteita pienistä kankaiden jätöspaloista. Ja jo ala-asteella rentouduin vanhan kotitalomme vintillä peuhoen vanhoja syrjään heitettyjä vaatteita, pieniksi menneitä tai rikkikuluneita ja suunnittelin, mitä niistä voisi tehdä: oi, mitähän tuostakin saisi aikaan! Äiti kielteli minua ottamasta mitään vintin kankaista, hän ne oli sinne kerännyt matonkuteiksi, hän kutoisi niistä vielä mattoja!

Onneksi siskoni oli siinä iässä, että osteli ja teetätti vaatteita itselleen tuhkatiheään ja hylkäsi vanhoja. Minä niistä pienensin vaatteita itselleni, näin sain helposti esim. muodikkaita leveälahkeisia samettihousuja tai hameita eri värisinä versioina useita kappaleita. Kai olin koulussa oppinut jotain vaatteiden ompelusta ja sovelsin oppeja rohkeasti käytäntöön turhia nipottamatta. Ja oli minulla käsityölehtien kaavoja, joiden mittoja sopivasti muokkasin oman kokoisiksi.

Opiskeluaikana taisin suurimman osan vaatteista tehdä jo itse. Se oli halvempaa kuin valmisvaatteet kaupoissa siihen aikaan, ja koska olin tosi laiha ruikale, sain tällä tavalla itselleni parhaiten sopivat vaatteet joka kohdasta. Ompelin housuja, hameita, housuhameita, mekkoja, puseroita, takkeja. Ja äiti aina muisti varoittaa, että "älä nyt leikkaa kangasta väärin"! Äiti ei ollenkaan tykännyt käsityöharrastuksestani, pelkäsi kai, että minusta tulisi ompelija, kuten oli hänen kälynsä, ja tämähän joutui vaikeuksiin taloudellisesti, koska allergisoitui pölylle ja sairastui astmaan, eikä voinut enää jatkaa ammattiaan. Minulla puolestaan oli jo 6-vuotiaana diagnosoitu astma ja olin allerginen vaikka mille, eli äidin huoli oli aivan aiheellinen.

Enkä tehnyt vaatteita vain itselleni vaan ompelin äidille ja siskollenikin jotain aina välillä, pyynnöstä tai pyytämättä. Nautin kangaskaupoissa kiertelystä miettien, mitä saisi mistäkin kankaasta tehtyä.

Joitakin ompelemiani vaatteita olen säilyttänyt odottamaan, jos laihtuisin vielä niihin sopivan kokoiseksi. Tänä syksynä toin varastosta yli 20 vuotta vanhan turkinkin yläkerran vaatekaappiin sovitettavaksi, jos kehtaisin vielä sitä käyttää. Se mahtuu päälleni edelleen yhtä hyvin kuin ainakin kymmenen vuotta sitten, kun olen viimeksi sitä käyttänyt. Takki oli aika näyttävä, vaikka kankaana sitä ylenkatsottiin, kangaskaupan myyjä ja siskonikin. Kun sain turkin valmiiksi, niin kyllä oli sovittajia ja ottajia sille. Luulipa joku ravintolaillan päätteeksi taksijonossa, että miesystäväni oli ostanut minulle tuon turkin!

Nykyisin ompelen enää harvemmin vaatteita kenellekään, vaikka hyviä vanhoja kankaita on kaapin hyllyllä vino pino. Lähinnä ompelen verhoja tai korjaan vaatteita itselleni tai kaverille. Mutta olen joskus saanut kuin vahingossa tunnustusta joltakin, että jos hän osaisi ommella vaatteita, niin hän laittaisi garderobin uusiksi joka vuosi!