Vuosi on taas vaihtunut ja uusi vuosi kulunut jo monta päivää. Minulla oli menneelle vuodelle suuria suunnitelmia, piti tutustua Suomen sotahistoriaan ja juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta laihaksi se valitettavasti jäi. Sain kuitenkin laitettua isäni ja isänisäni tiedot Sotapolku.fi-sivulle, isä osallistui jatkosotaan ja Lapin sotaan ja isänisäni talvisotaan ja jatkosotaan. Tilasin molempien kantakortit Kansallisarkistosta  ja ystäväni avulla onnistuin siirtämään tiedot Sotapolku.fi-sivuille. Ystäväni ihmetteli, miten ukkini oli joutunut vielä sotaan, vaikka oli  iältään nelissäkymmenissä jo. Kun ukkini kotiutui sodasta, poika lähti jatkamaan, siis isäni. Näin suurin piirtein kävi. Molemmat olivat sotamiehiä, A-luokkaa. Isäni oli pikakivääriampuja JR50:ssä, ukki oli talvisodassa ampumatarvikekolonnassa ja jatkosodassa JR49:ssä. Ukkini tiedot ovat vain kantakortin tietojen varassa, toivon, että me ollaan oikein tulkittu niitä tietoja. Kumpikaan eivät haavoittuneet sodassa. Äidin veli kuoli jatkosodassa ja hänen tietonsa oli laitettu viranomaisten toimesta sotapolkuun, mutta laitoin hänen tietoihin valokuvan hänestä. Hän oli kuollut vaarallisessa tehtävässä, oli ollut mukana vihollisen selän taakse koukkauksessa Vienassa. Sitä ennen hän oli jo haavoittunut, mutta oli joutunut uudestaan rintamalle toipilaana ja varmaan siksikin oli sitten saanut surmansa, äiti muisteli itselleen läheisintä veljeään. Tämä ehti olla sodassa mukana yli 2,5 vuotta, se on pitkä aika nuoren miehen elämässä. Sotapolusta löytyy monesti valmiita sotapolkuja joukko-osastojen mukaan, isälle ja isoisälleni löytyi valmiit sotapolut, äidin veljelle ei. Minusta tämä Sotapolku.fi-sivusto on aivan loistava sivusto, minusta tämä on ollut paras ja arvokkain Suomen 100-vuotishanke, jossa olen ollut mukana.

Muuten en kyllä osallistunut paljon 100-vuotisjuhlintaan, itsenäisyyspäivänä juotiin lasilliset shamppanjaa ja katsottiin telkkarista eliitin pönötystä presidentin linnassa. Uuden vuoden ilotulituskin jäi kokematta, mutta vuosi takaperin (2016) kävimme yömessussa aattoiltana, jossa piispa aloitti luterilaisen kirkon 500-vuotisjuhlallisuudet ja uutena vuotena kävimme katsomassa ilotulituksen, jossa suuri kuoro lauloi Finlandiaa rakettien räiskeessä. Minä herkistyin niin, että tuli tippa linssiin, se oli niin kaunista.

Syksyllä viime vuonna osallistuin englanninkieliseen nettikurssiin, jossa kirjoitettiin erilaisia tekstejä englanniksi ja yllätyksekseni sain opettajalta paljon kannustusta ja kehuja. En ole paljon harjoittanut englantia lukion jälkeen, välillä minulla on ollut kirjeenvaihtokavereita maailmalta, joille olen kirjoitellut,  mutta nekin ovat viime vuosina jääneet pois. Töissä joudun kyllä melkein päivittäin lukemaan englanninkielisiä artikkeleita ja kirjoittamaan sähköpostia englanniksi, ja onpa meillä välillä ollut ulkomaisia opiskelijoita ja tutkijoitakin, joiden kanssa on joutunut vaihtamaan kieltä englanniksi. En ole kuitenkaan milloinkaan oikein pitänyt vieraista kielistä ja niiden opiskelusta, joten kielitaitoni on kankeaa ja arkaa, vaadin ilmeisesti liikaa itseltäni ja eksyn sanoissa ja tuskastun omaan osaamattomuuteen. Olen varmaan aivan liian pedantti ja perfektionisti tässäkin asiassa. Tuo kurssi kuitenkin antoi minulle luottamusta siihen, että voisin olla hyvä kielissä tai ainakin kirjoittamisessa, päätinkin, että satsaan kirjoittamiseen. Viime viikolla hain postista tilaamani kirjan "Kirja minusta",  jossa erilaisin kysymyksin ohjataan kirjoittamaan omaelämäkerta. Suositeltiin käyttämään lyijykynää kirjoittamiseen, kirjassa oli jätetty tilaa kirjoittamiseen ja valokuville. Olen selaillut kirjaa ja miettinyt, mistä aloittaisin.

Viime vuonna loppuvuodesta kokeilin myös netissä pianon soiton opiskelua ja hämmästytin itseni, kun huomasin, että minähän opin ihan uutta asiaa helposti! Tai sitten kurssissa oli hyvä opettaja. Joka tapauksessa opin nuoteista ja niiden soittamisesta lyhyiden videoklippien avulla niin paljon, etten olisi ikinä uskonut itsestäni! Muutaman päivän opiskelun jälkeen treenasin Holvikirkkoa soittamalla kahdella kädellä, oikealla melodiaa, vasemmalla kolmisointuja. Joululahjaksi tilasinkin itselleni neljäksi kuukaudeksi tuon palvelun uudelleen. Suunnittelen, että jos minulla innostusta riittää, voisin ottaa myöhemmin ihan soittotunteja livenä opettajalta, olen pannut merkille ilmoituksia lehdissä. Soittamisen innostus on kyllä hiipunut, en meinaa ehtiä harrastaa kaikkia minun kiinnostuksen kohteita ja lepäämiseenkin on varattava aikaa. Mutta on kyllä ainakin itsellä harras olo, kun voi tapailla koskettimilta sellaisia kappaleita, joita harvoin saa kuulla mistään, tällainen on esim. suvivirsi. Pitäisi varmaan alkaa katsella erilaisia nuotteja tai nuotistoja, ettei soittaminen olisi vain korvakuulon varassa. Ja jos oikein innostuisi, voisin ostaa uudet sähköurut, jotka voisi liittää jopa tietokoneeseen, ja antaa nuo vanhat sähköurut veljelleni.

Näin suuria suunnitelmia minulla välillä on! Muita uuden vuoden suunnitelmia en edes uskalla enää tehdä, kun tuntuu, etten ehdi nytkään kaikkea. Viime vuoden jälkeen on sellainen olo kuitenkin, etten ole täysin seniili ja fossiili iästäni huolimatta, minussa on vieläkin mahdollisuuksia moneen! Ikinä ei pidä lykätä uusien asioiden kokeilemista sen perusteella, että olisi muka liian vanha. Kokeile ja saatat yllättyä!