Merkityksetön olo ja tuska siitä

Olen tuntenut oloni merkityksettömäksi jo usempana päivänä. Haluan käpertyä omaan pienuuteeni ja olla näkymätön kaikelle ja kaikille. En ole tavattavissa, olen yksin ja tavallaan kai nautin siitä, en jaksa nyt mitään, en ketään, en voi auttaa ketään. Kuljen jossain harmaassa usvassa, vaikka ulkona paistaa kirkas aurinko. En halua lähteä edes ulos lenkille. Pakottaudun kuitenkin niin tekemään, sillä en halua pulskistua enkä menettää vähäisintäkään olemattomasta kunnostani, ja kaunis ilma pakottaa liikkeelle. Jospa se piristäisi matalaa mieltäni? Huomenna tai ylihuomenna voi jo sataa, ja silloin on turha haikailla kauniita ilmoja, kun olen antanut niiden lipua ohi. Vai mitä sitten? Olen minä nauttinut sateessakin kävelemisestä, se voisi sopia nytkin mielentilaani paremmin kuin auringonpaiste. No, sen verran autoin itseäni, että olen pyöräillyt kävelemisen sijaan, kun olen halunnut edetä edes nopeammin. Pakko tunnustaa.

Enkä ole ollut yksin, hyvä ystäväni on majaillut luonani koko pääsiäisen. Ja en ole ollut aivan toimeton, olen laittanut hyvää syötävää ja juotavaa, lammasta on ollut ja uunilohta, punaviiniä ja valkoviiniä kyytipojaksi. Ja olen siivonnut keittiön parin päivän välein, tiskannut astiat pesukoneessa ja pyyhkinyt pöydät, tyhjentänyt lopulta koneen astioista. Ja elämyksiäkin on ollut: kävimme pitkästä aikaa elokuvateatterissa katsomassa elokuvan, pääsiäisen kunniaksi Noahin. Vanha raamatun aihe. Aika fiktiivinen kuvaus se taisi olla, vai oliko se fiktiota raamatussakin? Tekniset tehosteet olivat elokuvassa ainakin tehokkaat, niitä ihastelin. Mutta ääni oli liian kovalla, oletetaanko katselijoiden olevan kuuroja? Kirkossa ei vaan ole tullut käytyä, Matteus-passiokin jäi kuuntelematta, vaikka minulla on se cd-levyllä. Hyvin maallinen on ollut meidän pääsiäinen... Pääsiäiskoristeita ei ole tullut laitettua, kukkia oli, jotka kukoistivat aikansa ja piti laittaa ne roskiin ennen pyhiä. Ikkunoissa on vain keltaiset pitsiverhot, jotka muistuttavat keväästä ja pääsiäisestä.

Miksi olen niin onneton ja tunnen itseni kyvyttömäksi? Olen suorittanut pääsiäisen arvosanalla 7+ tai peräti 8. Tyydyttävästi. Töissä on niin rasittavaa, että se meinaa painaa vapaa-ajallakin. Voiko vaatia enempää? En pysty olemaan iloinen vapaa-ajasta ja levosta. Haluaisin olla iloinen ja luova, tehdä iloisesti ja tehokkaasti askareita, kirjoittaa ja maalatakin siinä sivussa. Mutta en ole pystynyt siihen. En ole saanut tuotettua mitään pääsiäisenä herran vuonna 2014. Enkä aiempinakaan pääsiäisinä... Enkä ole varma, haluanko edes. Miksi pitäisi? Jos se tuo vain harmia elämääni. Jos kirjoitan kirjan, pitääkö kirjoittaa toinenkin kirja? Mistä kirjoitan? Minkä vuoksi? Tässä se luovuus mitataan ja haluaako vaikuttaa, onko mitään sanottavaa? Miksi olotilani on hällä väliä olo, en jaksa enää yrittää vaikuttaa ja sanoa sanottavaani, ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Eikä siihen lisättävää. Minulla on ajatukset ja sanottavat loppuneet.

Voinko elää näin loppuelämäni? Tunnen olevani sisäisesti kuollut. Minkä vuoksi elän? Järjestääkseni mukavia viikonloppuja ystävälleni? Jolla ainakin on sanottavaa ja hän yrittää vaikuttaa. Hyvä mies se on. Kannatan hänen ajatuksiaan, ajattelemme monesta asiasta samoin. Ei kai sekään ole huono vaihtoehto, että tuen häntä arkisilla toimillani. Kun hän lähti tänä iltana omalle asunnolleen, hän sanoi ovella, että tässä ollaan vietetty pääsiäinen kahdestaan kuin kaksi kyyhkystä lakassa, orrella istuen. Niin kai sitten. Ei hän tarvinnut muuta. Voinko pitää itseäni edes muusana ja hengenluojana? Vaikka oma sieluni tuntuukin nääntyneeltä. Onko tämä se tavallinen naisen kohtalo... toiseksi paras vaihtoehto? Kun ei jaksa itse vaikuttaa, luo edellytyksiä ja tukee toista, joka jaksaa ja pystyy vaikuttamaan?