Vuosi vaihtui rakettien paukkeessa ja yhtä rauhallisissa merkeissä kuin tavallisestikin. Kotona olla möllötimme, joimme kuohuviiniä ja katselimme kaupungin ilotulitusta lenkkireissullamme. Saunoimme ja söimme hyvin ystäväni kanssa.
En tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta, koska lupauksia ei ole helppo pitää ja oikeastaan en löytänyt yhtään hyvää syytä, miksi aloittaa tai edes parantaa oman elämänsä tasoa. Vai onkohan se vain mielikuvituksen puutetta tai vielä pahempaa: sulaa tyhmyyttä?!

Olen ehtinyt jo tehdä elämäntaparemonttia niin monena vuonna, laihduttaa, syödä terveellisemmin, liikkua enemmän, vähentää alkoholin käyttöä. Näissä on toki parantamista aina, mutta se olisi vain hienosäätöä jo kohtuullisen terveisiin elintapoihin. Hiljaa mielessäni olen kuitenkin päättänyt, että kunhan lumet ja jäät sulavat, tulee kevät, aloitan hiljalleen hölkkäillä enemmän, sellaisella toooosi rauhallisella ja hitaalla meiningillä. En vedä itseäni enää piippuun liian rankalla juoksuvauhdilla! Se vasta taitoa vaatii edetä juoksemalla hitaasti! Toinenkin salainen haave minulla on: saada punnerrettua suorin vartaloin edes muutaman kerran, kun nyt en saa ensimmäistäkään kertaa! Jos polvet saavat olla lattiassa, punnerran kevyesti 15 kertaa.

Mitä muuta voisi haluta tehdä jos ei tavaksi ottaen, edes kerran elämänsä aikana? Olisiko tämä juuri se vuosi, kun kokeilisi laskuvarjohyppyä? Tai matkustaisi toiselle puolen maapalloa, vaikka inhoaakin yli kaiken lentokoneessa istumista? Tai matkustaisi lempilaulajan tai -yhtyeen suurelle keikalle vaikka toiseen maahan? Tai osallistuisi hyväntekeväisyyteen ja ilmoittautuisi vapaaehtoistyöntekijäksi seurakuntaan tai muualle kolmannelle sektorille? Tai alottaisi jonkin uuden asian opettelun, vaikka pianonsoiton tai ottaisi laulutunteja? Edes kokeilisi jotain uutta! Nyt kun näitä kääntelen ja vääntelen vaihtoehtoja, alkaa itseäkin kiinnostaa tehdä tänä vuonna jotain poikkeuksellista! Ensi vuonna voi olla liian myöhäistä! Ei niin, että pitäisi hätäillä kuoleman pelossa, vaan ihan sen takia, että tuulettaisi vähän aivokoppaansa ja miettisi erilaisia vaihtoehtoja, mitä haluaisi, tai vielä ehkä parempaa, ei tulisi edes mieleenkään kokeilla!

Mitäpä, jos tekisi uuden vuoden lupauksen, että tekee joka vuosi jotain uutta, mikä ei olisi tullut mieleenkään vielä kahta vuotta aikaisemmin?! Mitä minä siinä häviän, jos poikkean joku päivä vaikka musiikin ammattilaisen pakeilla kuunteluttamassa ääneni, voiko sitä kehittää, sopisinko vaikka kuoroon laulamaan ja mikä äänialani on, sopraano vai altto ja mitä muita niitä on? Tarvisiko edes hävetä, jos opettaja naurahtaisi, että tyttökulta, ei tuolla äänellä! Pari vuotta sitten ei tullut edes mieleen harrastaa laulamista, mutta nyt ajattelen, että mikä ettei! Voisi edes kokeilla. Voisihan sitten loiventaa omaa häpeäänsä, jos sitä edes on, sillä, että tämä olikin vain päähänpisto. Tässä iässä alkaa kummasti armollisemmin katselemaan tätä maailmaa, itsensä ja muiden suhteen. Ei elämä helppoa ole läheskään aina kenelläkään, miksi siis tuomita, punnita ja mitata itseään ja varsinkaan toisia? Onnistuminen on mukavaa, mutta epäonnistuminen niin tavallista. Ja jos ei koskaan epäonnistu missään, taitaa olla silloin niin, ettei edes koskaan yritä eikä kokeilekaan mitään.

Näin minä taas löysin melkein uuden harrastuksen, laulamisen! Tai pienen kipinän siihen. Oli todellakin silkkaa laiskuutta ja mielikuvituksen puutetta, etten löytänyt mukavassa elämässäni mitään kohennettavaa, olin mielikuvitusvammainen! Mietipä sinäkin, miten voisit tehdä tästä vuodesta ikimuistoisen, vaikka edes päiväksi tai muutamaksi tunniksi!